TURUN YLIOPISTO
Historian laitos/Humanistinen tiedekunta
OHTONEN, PETRI: Tyynenmeren rannoille - Suomalaisten muuttoliikkeet ja sijoittuminen Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikon alueille (1873-1940)
Pro gradu -tutkielma 106 s., 30 liites.
Yleinen historia
Joulukuu 1997
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten Pohjois-Amerikan sisäistä muuttoliikettä Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikolle vuosina 1873-1940. Samalla tarkastellaan myös Suomesta länsirannikolle suuntautunutta siirtolaisuutta. Sisäisen muuttoliikkeen osalta tarkastellaan ilmiön kehittymistä ja syitä sekä alueita ja paikkakuntia, joiden kautta suomalaiset muuttivat länsirannikolle. Suomesta Pohjois-Amerikan länsirannikolle suuntautunutta siirtolaisuutta tutkitaan sekä omana ilmiönään että suhteessa etappimuuttoon. Keskeisiä tutkimuskohteita olivat myös siirtolaisten lähtöalueiden ja kohdealueiden selvittäminen.
Tutkimuksessa käytetyt metodit ovat kvantitatiivisia. Keskeisin tutkimuksessa käytetty lähderyhmä ovat lomakehaastatteluista ja kuolinilmoituksista kerätyt pienoiselämäkerrat. Yhdysvaltojen ja Kanadan väestönlaskennat muodostavat toisen keskeisen lähdeaineiston. Kolmas läpi tutkimuksen esiintyvä lähderyhmä ovat Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelot, jotka oli syötetty tietokannaksi atk:lle.
Suomalaisten Pohjois-Amerikan sisäinen muuttoliike länsirannikolle sai alkunsa 1870-luvulla, kun suomalaisia siirtolaisia alkoi muuttaa sinne kalastajiksi ja maanviljelijöiksi. Sisäistä muuttoliikettä oli edeltänyt merimiessiirtolaisuus, joka useimmiten määräsi sisäisen muuttoliikkeen ja myöhemmän, varsinaisen siirtolaisuuden kohdealueet. Erityisen paljon länsirannikolle meni Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevia suomalaisia, joita veti erityisesti Astorian kalastajakaupunki. Muutosta Astoriaan syntyi traditio pohjoispohjanmaalaisten keskuudessa. Heitä muutti länsirannikolle erityisesti Michiganin kautta.
Suurin osa länsirannikon suomalaisista oli tullut Pohjois-Amerikan muilta alueilta. Siirtolaisuus Suomesta suuntautui aluksi pääosin Kaliforniaan, mutta vuosisadan vaihteessa myös Washington ja Oregon alkoivat houkutella aiempaa suurempia määriä suomalaisia Suomesta ja Pohjois-Amerikan muista osista.
Pohjois-Amerikan sisäinen muuttoliike kulki Yhdysvaltojen pohjoisten osavaltioiden ja Kanadan provinssien kautta, jotka muodostivat muuttokäytävän, jota pitkin suomalaiset liikkuivat kohti länsirannikkoa. Metsäteollisuus väheni huomattavasti keskilännessä saman aikaan, kun se kasvoi voimakkaasti länsirannikolla. Myös osa kaivoksista ehtyi tai menetti kilpailukykynsä keskilännessä ja vuoristovaltioissa. Saman aikaan länsirannikolle kasvoi suuria kaupunkeja ja kehittyi teollisuutta. Erityisesti metsä- ja kalanjalostusteollisuus työllistivät suomalaisia tarjoamalla työpaikkoja metsätyömiehille ja kalastajille paremmin palkoin kuin yleensä muualla Pohjois-Amerikassa. Kaivokset ja metsätyömaat eivät olleet usein suomalaisia miellyttäviä työpaikkoja ja asuinalueita, mikä vaikutti osaltaan siihen, että suomalaiset muuttivat länsirannikolle. Sisäistä muuttoliikettä lisäsivät myös taloudelliset suhdannevaihtelut, jotka pakottivat suomalaiset työnhakuun laskusuhdanteiden aikana. Siirtolaisuuteen suhdannevaihteluiden vaikutus oli päinvastainen.
Pohjois-Amerikan länsirannikolla suuria suomalaiskeskuksia syntyi suuriin kaupunkeihin ja alkutuotannosta toimeentuleviin pikkukaupunkeihin. Pikkukaupunkien suomalaisyhteisöt alkoivat pienenemään ennen suurten kaupunkien suomalaisyhteisöjä. Syynä tähän oli luonnonvarojen ja työpaikkojen väheneminen pikkukaupungeissa sekä Pohjois-Amerikan yleinen suurkaupungistuminen, joka keräsi väestön suurkaupunkeihin.
ASIASANAT: Siirtolaisuus, historia, amerikansuomalaiset, Yhdysvallat, Kanada.