TURUN YLIOPISTO
Historian laitos/Humanistinen tiedekunta
MURTO, SIRU: Suomalaisen kansantanssiharrastuksen yhteydet Eurooppaan - yhteistyön muodot ja kansainvälisyyden merkitys kylmän sodan (1947-1991) maailmassa
Pro gradu-tutkielma, 126 s., 4 liites.
Yleinen historia
Toukokuu 2001
Tutkielman aiheena on suomalainen kansantanssiharrastus kansainvälisen yhteistyön välineenä. Näkökulma on historiatieteellinen ja tutkimus on tehty historiantutkimuksen metodeja käyttäen. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet kansantanssivaikuttajille, -seuroille ja festivaalijärjestäjille tekemäni haastattelut, mutta myös alan lehdet Tanhuviesti ja Uusi Kansanmusiikki (ent. Kansanmusiikki) sekä internetlähteet. Tutkimukseni jäsentyy esimerkkitapausten mukaan. Kansantanssiharrastus on kansalaisjärjestötoimintaa, joka järjestäytyi harrastusmuotoiseksi 1900-luvun alussa. Kyse on marginaaliharrastusmuodosta, jossa toisaalta vaalitaan omaa kulttuuriperimää, toisaalta korostetaan hyvin voimakkaasti kansainvälisen yhteistyön ja monikulttuurisuuden merkitystä. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut kartoittaa nuorten ja aikuisten kansantanssiryhmien kansainvälistä vaihtotoimintaa, sen muotoja ja kansainvälisyyden merkitystä niin yksittäiselle harrastajalle, seuralle kuin koko alallekin. Vaihtotoiminta rakentuu vastavuoroisuuden periaatteelle, mutta olen tutkimuksessani keskittynyt ensisijaisesti Suomesta ulkomaille suuntautuviin kontakteihin.
Suomalaisten kansantanssiseurojen ulkomaanyhteyksien kohdealueena on ollut lähinnä Eurooppa. Yhteyksien määrää ja luonnetta on määrittänyt ennen kaikkea Suomen valtion ulkomaansuhteet: vahva pohjoismainen identifioituminen sekä tarkat suhteet Neuvostoliittoon kuitenkin olemalla osa Länsi-Eurooppaa. Kylmä sota (1947-1991) eli maailman bipolarisoituminen on tutkimukseni avainkäsite. Kylmän sodan aikana tuli tarpeelliseksi etsiä sellaisia toiminnanmuotoja, joilla yhteistyö oli mahdollista. Kansantanssiharrastus oli yksi yhteistyöhön soveltuva neutraali väline. Kansanmusiikkipiireissä oli aina korostettu rauhanomaisuutta, ja se yhdistettynä sosialistisen folklorismin kansankulttuuria suosivaan tyyliin nosti kansantanssin rauhanlähettilään rooliin ja yhteistyöareenaksi.
Kansantanssiseurat eivät koe kylmän sodan eli maailmanpoliittisen tilanteen vaikuttaneen kansainväliseen yhteistyöhön suoranaisesti lainkaan, vaan lähinnä kyseessä on ollut erilaisista ideologioista ja yhteiskuntarakenteista johtuvat erot toimintakulttuureissa. Pohjoismaihin ja muuhun Länsi-Eurooppaan yhteydet ovat olleet aina mahdollisimman suoria ja epävirallisia, kun taas sosialististen maiden kontakteissa piti aina olla jokin virallinen taho mukana. Niinpä länsikontakteissa korostuivat henkilökohtaiset suhteet ja idänsuhteissa maiden välisten ystävyysseurojen toiminta. Valtaosa suomalaisen kansantanssiharrastuksen ulkomaanyhteyksistä on solmittu länteen ja pohjoismaiset kontaktit ovat kaikkein runsaslukuisampia. Eurooppalaiset festivaalit ovat ehkä näkyvin yhteistyön muoto, mutta kahdenkeskinen vaihto esimerkiksi ystävyysryhmien kanssa runsaampaa. Olennaisinta on, että suurin osa yhteistyöstä tehdään kansanmusiikki-ihmisten kesken. Sosialistisessa kulttuuriyhteistyössä korostuivat ystävyyskaupunkivaihto sekä ystävyysseuran kautta järjestetyt viralliset kulttuuritapahtumat. 1990-luvulla sosialismin murennuttua yhteistyö on muuttunut avoimemmaksi, mutta samalla virallisen koneiston tuen puuttuminen on hankaloittanut vaihtotoimintaa.
Asiasanat: kansanmusiikki, kansainvälinen yhteistyö, kansalaisjärjestöt, kulttuuri, kylmä sota, ystävyysseurat, ystävyyskaupunkitoiminta