TURUN YLIOPISTO 

Humanistinen tiedekunta 


MERILÄINEN, JENNI: Uskonnon merkitys sairastamisessa ja parantumisessa 1600- luvun Englannissa – Potilaan näkökulma 

Pro gradu –tutkielma, 172 s.

Yleinen historia 

Kesäkuu 2003 


Tutkimustehtävänä tässä pro gradu-tutkielmassa on selvittää, miten merkittävä tekijä uskonto oli englantilaisten potilaiden sairauden ja parantumisen kokemuksissa uuden ajan alussa. Lähteinä on käytetty omaelämäkerrallisia tekstejä, hartauskirjallisuutta, päiväkirjoja ja kirjeitä. Aikaisemmassa sairauskäsitysten tutkimuksessa uskonnon merkityksen syvempi analysointi on ollut vähäistä. Jotta uskonnon merkitys nousisi esiin, sitä on tarkasteltava suhteessa aikakauden sairautta ja fysiologiaa koskevan ajattelun kontekstiin. Tästä syystä tutkielmassa kiinnitetään huomio myös sekulaarisiin sairauden ja parantumisen tulkintoihin ja analysoidaan uskonnollisen tulkintatavan suhdetta niihin. Kokeminen ja käsitteellistäminen ymmärretään tiiviisti toisiinsa kietoutuneina. Koska kaikki lähteinä käyttämäni kirjoittajat olivat kristittyjä ja 1600-luvun Englannissa kristinusko oli edelleen erittäin hallitseva aikalaisten maailmankuvassa, tässä tutkielmassa termillä uskonto tarkoitetaan nimenomaan kristinuskoa ja kristillistä maailmankuvaa. Käsitteiden problematisoinnilla on keskeinen sija tutkielmassa. Näkökulman määrittelyssä on otettava huomioon, että termi potilas on ymmärrettävä hyvin väljästi 1600-luvun olosuhteissa. 

Uskonto antoi syvemmän, tilannekohtaisten tekijöiden yli nousevan merkityksen sairaudelle ja parantumiselle sekä parantajan ja potilaan suhteelle. Uskonnollinen tulkinta teki sairauskokemukset ymmärrettäviksi suhteuttamalla ne ihmisen suhteeseen Jumalaan ja kristityn elämän kokonaisuuteen. Uuden ajan alun potilaille sairauden ja parantumisen kokemukset olivat usein samalla Jumalan merkkien tulkitsemista. Sairaus ja parantuminen ymmärrettiin Jumalan keinoina opettaa ihmisiä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että sairastaminen ja parantuminen näyttäytyivät uskonnollisessa tulkinnassa saman prosessin osina, eivät toistensa vastakohtina. Uskonto ei ollut staattinen, ajattelua rajoittava tai potilasta passivoiva rakenne. Sairaus sai uskonnollisessa tulkinnassa myös positiivisia merkityksiä ja antoi potilaalle mahdollisuuden aktiivisuuteen pohdinnan ja hengellisen kasvun kautta. Tutkimustuloksissa nousee keskeisesti esiin uskonnollisten sairauden ja parantumisen tulkintojen moninaisuus ja suhteellisuus. Lisäksi tutkimustuloksista käy ilmi, että maalliset ja uskonnolliset sairaustulkinnat edustivat monessa suhteessa analogisia näkemyksiä. Potilaiden ajattelussa uskonnollinen ja maallinen tulkintatapa esiintyivät läheisessä yhteydessä toisiinsa. Asenteissa oli paljon vivahde-eroja. 

Asiasanat 
Sairaus, terveydentila, parantuminen, uskonto, kristinusko, lääketiede, parantaminen, potilaat, parantajat, hoitosuhde.