TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
MARTINVUO, VALPURI: Italian ulkopolitiikan ongelmat Locarnon sopimusneuvottelujen aikana
- Italian suhteet Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja Anschluss-kysymys
Pro gradu -tutkielma, 88 s.,
3 liites.
Yleinen historia
Toukokuu 1996
Työssäni olen tutkinut Italian ulkosuhteita Isoon-Britanniaan ja Ranskaan Locarnon sopimusneuvottelujen aikana joulukuusta lokakuuhun 1925. Neuvotteluihin liittyy olennaisena osana Italian kohdalta myös Anschluss-kysymys, joka nousi kansainväliseen keskusteluun juuri kevättalvella 1925. Olen pyrkinyt selvittämään sopimusneuvottelujen kulkua ja sitä minkälaiset Italian suhteet olivat edellämainittuihin sopimusosapuoliin. Uhkaavaan Itävallan ja Saksan liittoon liittyy ehdotus Ranskan ja Italian liitosta, jonka torjumisen syyt ovat olleet tutkimukseni kohteena. Itse Locarnon sopimusten sisältö ei ole tutkimuskohteenani. Alkuperäislähteinä olen käyttänyt Italian ulkoministeriön julkaisemaa asiakirjasarjaa, I Documenti Diplomatici Italiani. Sarjassa on julkaistu Italian ulkoministeriön johdon ja Italian eri maiden lähettiläiden lähettämiä raportteja.
Italian pelätessä Saksan ja Itävallan liittoa Mussolini vaati takeita myös Italian ja Itävallan väliselle Brennerin rajasolalle, vastapainona Reinin takaamiselle. Iso-Britannia kuitenkin kieltäytyi takaamasta muita alueita kuin Reinin. Nämä takuuvaateet olivat ainoat Italian esittämät vaatimukset Locarnon sopimuksiin. Kieltävän vastauksen jälkeen, Mussolini oli selvillä sopimusneuvottelujen kulusta, mutta ei itse osallistunut niihin, kuten ei ennen takuuvaateitakaan. Mussolini suhtautui koko neuvottelukauden myönteisesti Locarnon sopimuksiin, joiden hän uskoi turvaavan Euroopan rauhan. Mussolinin päätös Locarnon sopimusten allekirjoittamisesta tuli sopimusosapuolten edustajien jo kokoonnuttua Sveitsin Locarnoon. Mussolini halusi pitää maansa Euroopan johtavien valtioiden rinnalla ja olla mukana päättämässä maataan koskevista asioista.
Suhteet Isoon-Britanniaan olivat neuvottelujen ajan hyvät, myös Britannian kieltäydyttyä takaamasta Italian toivomaa raja-aluetta. Maat kunnioittivat toisiaan ja Chamberlainin ja Mussolinin suhteet olivat sydämelliset. Ranskan kanssa ei oltu päästy ennen sopimusneuvotteluja sopuun siirtomaakysymyksistä. Lisaksi Ranskan hallitus oli hyvin epäluuloinen fasistista Italiaa kohtaan. Brennerin takuiden tultua hylätyksi, Ranska ehdotti Italialle liittoa, jolla Itävallan ja Italian välinen raja-alue olisi taattu. Lopulta Ranska oli valmis kompensaatioon siirtomaa-alueilla Italian hyväksi. Mussolini kuitenkin kieltäytyi Ranskan ehdottamasta liitosta. Hän sanoi luottavansa voimassa oleviin rauhansopimuksiin ja niiden voimaan pitää Saksa poissa Italian rajoilta. Näin Ranska ja Italia eivät kyenneet yhteistyöhön vaikka Saksa uhkasi kumpaakin maata.