Mäntylä, Jaakko

TURUN YLIOPISTO
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos / Humanistinen tiedekunta

MÄNTYLÄ, JAAKKO: Kahden kansan ja kahden tutkijan luvattu maa Aapeli Saarisalo ja Hilma Granqvist Palestiinaa tutkimassa 1920- ja 1930-luvuilla

Pro gradu -tutkielma, 144 s., 2 liites.
Yleinen historia
Maaliskuu 2011


Palestiinan tutkimus voimistui 1900-luvun alkupuolella ja alueelle suuntasivat niin kielitieteilijät, teologit kuin arkeologitkin. Suomesta Palestiinaan lähtivät arkeologi Aapeli Saarisalo (1896–1986) ja antropologi Hilma Granqvist (1890–1972).

Tutkielmassani selvitän 1920- ja 1930-lukujen suomalaisen Palestiinan tutkimuksen motiiveja, tutkimuksen teon arkea ja kohtaamisia arabien ja juutalaisten kanssa. Sijoitan suomalaista tutkimusta myös osaksi idän kuvaamisen vuosisataisia perinteitä. Kysyn, miten Aapeli Saarisalo ja Hilma Granqvist puolustivat tutkimusmenetelmiään ja jäsensivät kenttätyötään. Selvitän myös, millaisessa roolissa heille oli arabien kulttuurin tutkiminen ja vaikuttiko Palestiinan poliittinen tilanne tutkijoiden kentällä tekemiin valintoihin. Lisäksi paikannan arjen kohtaamisia ja kysyn, miten tutkijat kuvasivat alueen kansoja, juutalaisia ja arabeja. Lopuksi kysyn, kokivatko Aapeli Saarisalo ja Hilma Granqvist jakavansa muiden länsimaalaisten näkemykset Palestiinan asukkaista.

Tärkein lähderyhmäni on Aapeli Saarisalon ja Hilma Granqvistin 1900-luvun alkupuolen Palestiinan matkakirjat ja tutkimukset. Alkuperäisaineistooni kuuluu myös tutkijoiden kirjoittamia sanomalehtiartikkeleita sekä henkilökohtaista arkistomateriaalia, kuten päiväkirjoja ja kirjeitä.

Palestiinan arabien kulttuuri oli Granqvistin mukaan uhattuna. Antropologian avulla oli mahdollista dokumentoida tapoja ja käytänteitä, jotka ennen pitkää katoaisivat alueen länsimaistumisen myötä. Saarisalo sen sijaan etsi konkreettisia arkeologisia todisteita Raamatun auktoriteetin vahvistamiseksi. Myös poliittisesti kiristynyt tilanne ohjasi suomalaisten tutkijoiden valintoja. Saarisalo osallistui juutalaiskansalliseen liikkeeseen korostamalla alueen vanhatestamentillista menneisyyttä, Granqvist suuntautui alueen arabialaiseen lähihistoriaan ja nykyisyyteen, joka tulkittiin asettumiseksi arabien puolelle. Itämaisen ja länsimaisen kulttuurin kohtaaminen jäsensi merkittävästi maailmansotien välistä Palestiinaa ja vaikutti myös tutkijoiden alueesta ja sen kansoista muodostamiin käsityksiin ja merkityksiin. Saarisalo korosti juutalaissiirtolaisten Palestiinaan mukanaan tuomaa edistystä, Granqvist oli pelokas suurten murrosten edessä ja siten myös suhtautuminen eurooppalaistaustaisiin sionisteihin oli varauksellinen. Granqvist löysi kodin tutkimiensa arabien parista, joita koskevia kaavamaisia käsityksiä hän pyrki purkamaan. Saarisalo sen sijaan tarkasteli arabeja varautuneesti ja toiseuttaen ja etääntyi heidän kulttuurinsa tutkimuksesta. Tutkijat kokivat silti tapansa suhtautua alueen kansoihin erityiseksi. He tunnistivat ja paheksuivat eurooppalaisten koloniaalisia asenteita, mutta käytännössä kauan eläneistä kaavamaisista kuvista irtautuminen oli hankalaa.

Asiasanat: Aapeli Saarisalo, antropologin, arabit, arkeologia, Hilma Granqvist, juutalaiset, orientalismi, Palestiina