TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
PIA MÄKINEN: Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikko 1948
Pro gradu tutkielma, 128 s.
Yleinen historia
Joulukuu 1986
Tutkielma käsittelee Jugoslavian ja Neuvostoliiton välirikkoa 1948 välirikon syitä ja siihen johtanutta kehitystä. Tiedonanto Jugoslavian kommunistisen puolueen erottamisesta Kominformista 28.kesäkuuta 1948 vaikutti pommin tavoin kansainväliseen politiikkaan. Sodan jälkeen maata oli pidetty Neuvostoliiton kuuliaisimpana ja luotettavimpana liittolaisena, mistä pidettiin todistuksena Kominformin päämajan sijoittamista Belgradiin 1947. Etenkin vuosien 1946 ja 1947 aikana oli Jugoslavia kansandemokratioista se, joka suhtautui kaikkein vihamielisemmin länsivaltioihin eikä lännellä ollut aavistustakaan Moskovan ja Belgradin välisistä erimielisyyksistä ennen Kominformin tiedonantoa. JKP:n erottaminen Kominformista osoitti konfliktin kuitenkin olleen vanhempaa perua, sillä tiedonanto laukaisi propagandasodan Jugoslavian ja Neuvostoliiton välille, ja molemmat maat julkaisivat Kominformin päätöstä edeltäneen Stalinin ja Titon välisen kirjeenvaihdon.
Kirjeenvaihdon tarkoituksena oli osoittaa välirikon syyt, mutta tosiasiassa se yhtä paljon kuin paljastaa se myös kätkee välirikon todelliset syyt. Ilmiselvästi maiden välillä oli vakavia mielipide-eroja monista kysymyksistä kuten maatalouspolitiikasta, kansallisen teollisuuden laajuudesta, armeijasta, puolueen ja valtion välisestä suhteesta sekä ulkopolitiikasta. Myöhemmin näitä erimielisyyksiä on alettu pitää välirikon syinä.
Välirikon todellisena syynä oli arvovaltakiista sosialistisen leirin sisällä. Titon partisaanit vapauttivat Jugoslavian ja liittyivät Neuvostoliiton johtamaan kansandemokratioiden ryhmään. Neuvostojohto oli pitänyt itsestäänselvyytenä Titon yhteistyötä ja partisaanien taisteluja puna armeijan pääoperaatioiden edistäjänä vaikka partisaanit eivät, lukuisista pyynnöistä huolimatta, olleet saaneet apua Neuvostoliitolta ennen vuotta 1944. Lopulta puna armeijan valtuuskunnan saapuessa Jugoslaviaan helmikuussa 1944, oli partisaaniliike omaksunut vahvan kansallisen luonteen ja luonut omat suhteet länsiliittolaisiin, joilta se ensimmäiseksi myös sai apua.
Jugoslavian kommunistit olivat sekä kommunisteja että vahvasti patriootteja ja omien saavutusten korostaminen herätti epäilyjä Moskovassa, sillä Moskova ei katsonut suopeasti vahvoja kotimaisia perinteitä omaavia kommunistisia hallituksia. Neuvostoliitto halusi ympärilleen hallituksia, jotka saivat tukensa ja voimansa pelkästään Moskovasta. Eivätkä Jugoslavian kommunistit lopulta täyttäneet kunnon kommunisteille asetettuja ehtoja, sillä Stalin oli tuskin ehtinyt perustaa Kominformnin keskittääkseen ja yhtenäistääkseen kommunistipuolueiden toiminnan, kun uuden järjestön jugoslaavialaiset jäsenet jo uhmasivat hänen auktoriteettiaan. Stalin yritti palauttaa Titon järjestykseen ja sosialistiseen kuriin, sillä uuden sosialistisen maailmanjärjestön ainut ja ehdoton johtaja oli Stalin eikä sosialistiseen leiriin mahtunut kahta diktaattoria.