TURUN YLIOPISTO
Historian laitos / Humanistinen tiedekunta
LEINONEN, JOHANNA: Toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioituminen ja akkulturaatio
Pro gradu –tutkielma, 128 s., 5 liites.
Yleinen historia
Elokuu 2002
Tutkimus käsittelee toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, muuttaneiden suomalaisten siirtolaisnaisten avioitumiseen liittyviä kysymyksiä sekä heidän akkulturoitumistaan uuteen kotimaahansa. Aluksi hahmotellaan sotien jälkeen lähteneiden siirtolaisten yleispiirteitä, jonka jälkeen tarkastellaan siirtolaisnaisten avioitumisikiä, aviopuolisoiden kansallisuutta sekä sitä, miten pian muuton jälkeen avioliitto solmittiin. Tämän jälkeen tutkitaan naisten akkulturoitumista eli sitä, miten he ovat sopeutuneet uuteen elämäänsä uudessa kotimaassaan.Tutkimuksen primääriaineistona on käytetty syksyn 2001 aikana Pohjois-Amerikassa asuvilta suomalaisnaisilta kerättyjä kyselylomakkeita, joita on tutkimuksessa mukana 121. Lisäksi vertailuaineistona on käytetty kevään 2002 aikana tehtyjä haastatteluja Iso-Britanniassa asuvista suomalaisnaisista. Haastatteluaineiston tarkoituksena on tuoda esille Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisuuden mahdollisia erityispiirteitä. Avioitumiseen liittyviä seikkoja tarkastellaan pitkälti kvantitatiivisesti, mutta naisten akkulturoitumista tutkitaan syvällisemmin keskeisimpien akkulturaatioteorioiden avulla.
Toisen maailmansodan jälkeinen siirtolaisuus on ollut varsin erilaista verrattuna vuosien 1870-1929 suureen siirtolaisuuteen. Muutos on tapahtunut 1960-luvun kuluessa. Kun pian sotien jälkeen lähteneet muistuttivat vielä aiemmin lähteneitä kouluttautumattomia ja kielitaidottomia siirtolaisia, myöhemmin muuttaneet ovat olleet usein hyvin koulutettuja, kielitaitoisia ja useammin naisia kuin miehiä. Siirtolaiset eivät ole enää lähteneet taloudellisista syistä, vaan motiivina on useimmiten ollut jokin henkilökohtainen motiivi kuten avioliitto ulkomaisen miehen kanssa.
Siirtolaisnaiset avioituivat huomattavasti vanhempina kuin Suomessa oli tapana; siirtolaiseksi lähteminen ja kouluttautuminen lykkäsivät avioliiton solmimista. Avioliitot kuitenkin solmittiin varsin pian, noin kolmen vuoden kuluttua maahanmuuton jälkeen. Kielitaidon parantuminen ja avoliiton harvinaisuus Amerikassa nopeuttivat avioitumista. Suomalaiset miehet ovat 1960-luvulta lähtien olleet vähemmistönä aviomiesten joukossa; kielitaidon parantuminen ja siirtolaisyhteisöjen hajaantuminen on yleistänyt seka-avioliittoja.
Siirtolaisnaiset ovat akkulturoitumisprosessissaan saavuttaneet useimmiten integraation tason. Heillä on vahva suomalainen identiteetti, mistä kertoo esimerkiksi suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen tärkeys, mutta toisaalta he ottavat osaa valtakulttuurin toimintoihin ja pitävät muuttoaan Amerikkaan oikeana ratkaisuna. Ongelmiakin on sopeutumisessa koettu, mutta useimmilla ne ovat jääneet väliaikaiseksi.
Asiasanat: siirtolaisuus, amerikansuomalaiset, seka-avioliitto, akkulturaatio