TURUN YLIOPISTO
Historian laitosLEHTOVIRTA, JAAKKO: Iivana IV keisarina
Pro gradu tutkielma, 148 s.
Yleinen historia
Maaliskuu 1991
Tämän opinnäytteen tarkoituksena on tarkastella Venäjän tsaari Iivana IV:n hallituskautta (Moskovan suuriruhtinaana 1533 , tsaarina 1547 1584) keisariuden näkökulmasta. Keisariuden tuntomerkeiksi eritellään jumalallinen mandaatti, universalismi ja autokratia. Työn lähteinä on Iivana IV:n kirjeenvaihtoa, aikalaiskirjallisuutta ja kronikoita.
Tsaari sana liitettiin Venäjällä alunperin Bysantin keisareihin ' ja aikanaan myös tataarien kaaneihin. 1400 luvun loppuun mennessä Bysantilta ja tataareilta "vapautunut" titteli sopi Moskovan suuriruhtinaiden suunnitelmiin yhdistää muut suuriruhtinaskunnat Moskovan alaisuuteen, hallita keskusjohtoisesti ja tulla tunnustetuiksi suvereeneina hallitsijoina. 1500 luvun alussa munkki Filofej kehitti Kolmannen Rooman teorian, Joka legitimoi tsaarintittelin ottamisen Moskovaan julistamalla Moskovan Bysantin perilliseksi. Iivana IV kruunattiin kirkon myötävaikutuksella tsaariksi 1547.
Kirkon rooli tsaariuden omaksumisessa painotti uuden hallitsijan uskonnollista asemaa. Iivana IV pitikin valtansa alkuperää jumalallisena, mutta korosti myös laillisen perimyksen merkitystä. Hän piti itseään oikeutettuna puuttumaan kirkon asioihin esim. erottamalla metropoliittoja. Kirkon maanomistuksiin tsaari ei kuitenkaan juuri kajonnut hänen epäsuosionsa kohdistui nimenomaan politikoiviin kirkon johtomiehiin. Uskonnon asema valtakunnassa korostui, kun siitä tuli portti kansalaisuuteen.
Sen sijaan Iivana IV ei ollut kiinnostunut niistä universalistisista vaateista, joita sekä ulkomailla että Venäjällä pyrittiin tsaariuteen liittämään. Hänen sodankäyntinsä tärkein ideologinen motiivi oli voimakas pyrkimys oikean maailmanjärjestyksen luomiseen, mutta se ei ilmennyt Bysantin tai tataarivaltion universaaliperinnön tavoitteluna vaan lähinnä aiemman ulkopolitiikan jatkamisena. Iivana IV ei myöskään katsonut olevansa tittelinsä vuoksi naapureitaan ylempänä
Pääasiallisesti jumalallisesta mandaatistaan johtuen Iivana IV katsoi myös olevansa oikeutettu hallitsemaan itsevaltaisesti. Autokratiasta käytiin kiistelyä uskonnollisin argumentein. Peruskysymys oli, pystyykö ihmisen sielu itse erottamaan hyvän ja pahan. Iivana IV:n mukaan näin ei ollut, ja hän toteutti autokratian kaappaamalla vallan 1565 ja perustamalla erityisalueen, opričninan, itselleen. Vallankaappauksen jälkeen ei voi katsoa kenenkään vakavasti haastaneen Iivana IV:n autokratiaa.
Kaiken kaikkiaan Iivana IV siis kyllä hallitsi jumalallisella mandaatilla ja itsevaltaisesti, mutta ei ollut kiinnostunut universaalihallitsijan roolista.