TURUN YLIOPISTO
Humanistinen tiedekunta/Historian laitosLEHTONEN, KRISTIAN: Yhteisön terästäjä ja yhteisön tuhoaja – sodan kahdet kasvot Arnold J. Toynbeen A Study of Historyn osissa I-VI sekä hänen näkemyksensä sodasta länsimaisen kulttuurin kohtalona
Pro gradu –tutkielma, 121 s., 4 liites.
Yleinen historia
Heinäkuu 2000
Työni kohteena on englantilainen historioitsija ja historianfilosofi Arnold J. Toynbee (1889-1975) sekä varsinkin hänen sotakäsityksensä. Lähtökohtanani on hänen pääteoksessaan, 12-osaisessa A Study of Historyssa (1934-1961) esitelty ns. ärsyke-reaktio –kaava, jota Toynbee käyttää selvittäessään kehittämäänsä näkemystä kulttuurien tyypillisestä elinkaaresta. Tämän kaavan käsittelyn yhteydessä Toynbeen tekstissä voi lyhyesti nähdä esiintyvän näkemystä, jonka mukaan sota on vastoinkäymisenä yksi yhteisön elämää suuresti "terästävä", kehittävä tekijä. Työssäni keskityn ensinnäkin tähän Toynbeen pasifistin maineeseen kovin huonosti sopivaan kohtaan, pohdin sen olemusta sekä sitä, miten Toynbee on voinut päätyä tällaiseen näkemykseen. Niin ikään työssäni vertaillaan tätä ärsyke-reaktio –kaavan yhteydessä esiintyvää sotakäsitystä teoksessa myöhemmin vastaan tulevien sotakäsitysten kanssa ja todetaan tietty ristiriitaisuus käsitysten välillä. Tämän terästäjä-tuhoaja –dikotomian tarkastelu muodostaa työni luvut IIILuku V työssäni keskittyy erikoistapaukseen, länsimaiseen kulttuuriin, jonka Toynbee näki näkemykseni mukaan olevan poikkeuksellinen verrattuna muihin kulttuureihin kahdella tavalla: suhteessaan sotaan ja suhteessaan normaaliin kulttuurin sykliseen malliin. Tämän näkemyksen perustelemisen ohella pohdin sitä
uudesta näkökulmasta sekä edellä esillä olleen dikotomian että kylmän sodan jälkeisen tilanteen valossa – pohdin sitä, mitä Toynbeen näkemyksen mukainen terästävä/tuhoava sota –asetelma voisi sille merkitä, sekä sitä, mitä voisi sanoa Toynbee kulttuurien syklisestä mallista ja länsimaisesta kulttuurista kylmän sodan päättymisen jälkeen.Tulen työssäni ensinnäkin johtopäätökseen, että Toynbee todellakin pitää sodan terästävää vaikutusta erilaisten yhteisöjen kehitykselle suurena. Syynä tähän pidän ainakin Toynbeen tarvetta todistella ärsyke-reaktio –kaavansa pätevyyttä kaikin mahdollisin keinoin. Muita syitä ovat näkemykseni mukaan hänen tietyt henkilökohtaiset kokemuksensa, suhde Oswald Spengleriin sekä yleensäkin kytkeytyminen 1800-luvun ajatteluun, ns. hobbesilaiseen näkemykseen ihmisestä ja sotaisuudesta.
Varsinkin Toynbeen näkemys militarismista on ristiriitainen hänen sota terästäjänä –ajattelunsa kanssa. Päädyn työssäni näkemykseen, että Toynbeen sotanäkemys teoksessa vaihtelee varsinkin siksi, että eri puolilla sitä hänellä on tarve todistella niin erilaisia asioita; näin ollen sotakäsitys on ainakin osin tiedostamattomasti muotoutunutta ja siksi ristiriitaista. Toynbee kirjoittaa sodasta paljon normatiivisin käsittein mutta toisaalta, toisaalla, kuvaa sen tuottamaa hyötyä. Teoksen eri osista muodostetun sotakäsitysten kokonaisuuden pohjalta työssäni päädytään myös uudenlaiseen sisällissota-käsitteen määrittämiseen.
Länsimainen kulttuuri ei mielestäni näytä minkäänlaiselta poikkeukselta suhteessaan Toynbeen kulttuurien sykliseen malliin. Tähän liittyy ajatus Toynbeen malliin sisältyvästä ns. yleisvaltiosta: kyseenalaistan työssäni sen, etteikö – toisin kuin Toynbee asian näkee – yleisvaltio voisi syntyä myös ei-väkivaltaisin keinoin. Ajatus sodasta terästäjänä kylmän sodan jälkeisessä länsimaisessa kulttuurissa, ja lopulta kaikissa kulttuureissa ja kaikissa yhteisöissä, on mielestäni liian monimutkainen, jotta siitä voisi esittää mitään yleisiä väittämiä, puhumattakaan historiallisista laeista: kaikki riippuu aina liikaa kunkin tilanteen yksilöllisistä olosuhteista.
Asiasanat: Toynbee; historianfilosofia - - 1900-luku; sota - - filosofia;
sota - - vaikutukset