TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
LEHTONEN, ANNE MARIA: Aseistariisunta vai turvallisuus? Englanti ja Ranska aseistariisuntakonferenssissa vuosina 1932-1934.
Pro gradu tutkielma, 169 s.
Yleinen historia
Huhtikuu 1988
Tutkimuksessani selvitän, mitkä olivat Englannin ja Ranskan tavoitteet aseistariisuntakonferenssissa, miten maiden väliset suhteet muuttuivat konferenssin aikana ja miksi. Miten Saksa vaikutti Englannin ja Ranskan suhteisiin konferenssissa? Lisäksi pohdin, miten mentaaliset tekijät vaikuttivat Englannin ja Ranskan suhteisiin. Poliittisten tekijöiden ohella tutkin taloudellisten, sisäpoliittisten, väestöllisten ja sotilaspoliittisten tekijöiden vaikutusta Englannin ja Ranskan ulkopolitiikkaan. Tätä suurinta sotien välillä järjestettyä konferenssia on tutkittu niukasti. Aiempi tutkimus käsittelee yleensä yhden maan ulkopolitiikkaa tai Kansainliittoa. Aiemmassa tutkimuksessa ei ole tarkasteltu yhdessä Englannin ja Ranskan toimintaa konferenssissa eikä kiinnitetty huomiota myöskään taloudellisiin tai mentaalisiin tekijöihin.
Tutkimukseni perustuu painamattomaan ja painettuun alkuperäisaineistoon. Painamattomaan arkistomateriaaliin olen perehtynyt Lontoon Public Record Officessa ja Bonnin Auswärtiges Amtin arkistossa. Keskeisimmät painetut dokumenttikokoelmat ovat olleet työssäni Documents on British Foreign Policy ja Documents diplomatiques français. Lisäksi tukena olleet mm. Kansainliiton julkaisut konferenssin kokouspöytäkirjoista ja aseistariisuntasuunnitelmista.
Versailles’n rauhassa vuonna 1919 määrättiin Saksan aseistariisunnan edeltävän kaikkien maiden aseistariisuntaa. Yleinen aseistariisuntakonferenssi alkoi kuitenkin vasta 2.2.1932. Englannin tavoitteena konferenssissa oli saada aikaan aseistariisuntasopimus. Kun aseistariisunta olisi toteutettu, Euroopan turvallisuuskysymys olisi järjestynyt kuin itsestään. Ranska puolestaan edellytti ensin turvallisuusjärjestelmää, jonka jälkeen voitaisiin toteuttaa aseistariisunta. Saksa vaati oikeutta aseistautua samalle tasolle muiden suurvaltojen kanssa. Ranska vastusti voimakkaasti Saksan aseistautumista. Englanti asettui koko konferenssin ajan tukemaan välillä Ranskaa, välillä Saksaa. Ranska aloitti konferenssin esittämällä suunnitelma, jotta se saisi diplomaattisen edun puolelleen. Englanti tuki konferenssin alussa kuitenkin Saksan tasa arvovaatimuksia. Kesällä 1932 Englanti ja Ranska tekivät yhteistyötä vastustaessaan Yhdysvaltain suunnitelmaa. Yhteistyön seurauksena Saksa vetäytyi konferenssista, joten Englanti lähestyi Saksaa uudelleen. Ranska teki uuden suunnitelman, jolla yritti saada Englannin tuen, mutta se ei onnistunut. Joulukuussa 1932 tasa arvojulistuksella myönnettiin Saksalle muodollinen tasa-arvo turvallisuusjärjestelmässä. Julistuksen muoto sai Ranskan ja Saksan pitämään kiinni vaatimuksistaan, joten taas ajauduttiin umpikujaan. Maaliskuussa 1933 Englanti esitti kompromissisuunnitelman, mutta sekään ei tuonut ratkaisua ongelmaan. Kesällä 1933 Ranska teki taas uuden suunnitelman, jossa suostui turvallisuutensa takaamiseen valvonnalla ja sanktioilla. Englanti tuki syksyllä 1933 Ranskan ehdotuksia, minkä seurauksena Saksa lähti lopullisesti konferenssista. Englanti esitti suunnitelman vielä tammikuussa 1934, jossa Saksan aseistautuminen laillistettiin. Ranska kieltäytyi jatkoneuvotteluista huhtikuussa 1934, mikä käytännössä merkitsi aseistariisuntakonferenssin päättymistä.
Konferenssi epäonnistui, koska yksikään maa ei ollut valmis luopumaan kansallisista intresseistään. Konferenssin epäonnistumisen seurauksena Englanti aloitti salaisen asevarustelun. Ranska puolestaan suojautui Maginot linjan taakse ja palasi perinteiseen liittopolitiikkaansa. Sekä Ranska että Englanti valitsivat turvallisuuden.