TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
LEHIKOINEN, ANNA: Suomen itsenäistymisvaihe saksalaisessa historiankirjoituksessa toisen maailmansodan jälkeen. Historiografiasta esimerkkitapauksen valossa.
Pro gradu –tutkielma, 162 sivua.
Yleinen historia.
Toukokuu 1978.
Tutkielma edustaa tutkimuksena historiografiaa, historiankirjoituksen tutkimusta. Perusongelmana on ollut selvittää, mitä tutkimusta tai muuta historiankirjoitusta on toisen maailmansodan jälkeen ilmestynyt joko Liittotasavallassa tai DDR:ssä Suomen itsenäistymisvaiheesta. On selvitetty, minkälaisia tulkintoja tämä historiankirjoitus esittää tästä ongelmakokonaisuudesta sekä vertailtu näitä tulkintoja. Tämä on ollut vain perusta. Keskeisimpänä ongelmana on ollut liittää nämä kirjoittajat ja heidän esityksensä saksalaisen historiankirjoituksen kokonaisuuteen. Tästä syystä tutkielmaan on sisällytetty katsaus historiantutkimuksen kehityksestä ja asemasta molemmissa valtioissa. Suomen itsenäistymisvaiheeseen liittyvien ongelmien tulkintoja ja niiden kehitystä on selitetty niin paljon kuin se saksalaiseen historiantutkimukseen ja lähdemateriaaliin perustuen on ollut mahdollista. Eräinä keskeisimmistä ongelmista on ollut BRD:n ja DDR:n tutkimuksen tulkintojen erojen selvittäminen ja selittäminen.
Kuitenkaan ei ole tyydytty selvittämään vain yllä mainittuja, historiografisen esimerkkitapaukseen liittyviä ongelmia. On myös pyritty yleisemmälle tasolle ja tarkasteltu sitä, mitä tähän esimerkkitapaukseen tutustumisen perusteella voidaan sanoa historiografiasta yleensä. Tästä syystä on tutkielman alkuun liitetty suhteellisen laaja teoreettiseen ja metodiseen kirjallisuuteen perustuva analyysi historiografian funktioista ja keskeisestä problematiikasta. Keskeisiä ongelmia tässä katsauksessa ovat olleet historiantutkimuksen sosiaaliset funktiot sekä objektiivisuuden ongelma.
Liittotasavallan historiantutkimus on toisen maailmansodan jälkeen käynyt läpi voimakkaan muutosprosessin. Tämä on ilmennyt sekä tutkimusongelmien ja menetelmien että tutkimuksen sisällön kohdalla. Samalla on historiantutkimuksen funktiosta ja luonteesta käyty poikkeuksellisen aktiivista keskustelua. Tutkimuksen muutoksia selittävät muun muassa poliittisen ilmapiirin muutos sekä lisääntyneet suhteet varsinkin länsimaiseen tutkimukseen. Jälkimmäisellä mutta myös edellisellä tekijälle on ollut merkittävä vaikutus siihen, että on enenevässä määrin omaksuttu sosiaalitieteiden menetelmiä ja yleistävää kysymyksenasettelua. Kaikki nämä muutokset ja taustatekijät heijastuvat myös tutkittuun, suhteellisen suppeaan lähdeaineistoon. Varsinkin Fritz Fischer ja Helmut Böhme ovat tutkimuksessaan edustaneet aivan uudenlaista koulukuntaa. Molemmat ovat liittäneet esimerkiksi Suomen itsenäistymiseen liittyvät ongelmat, etenkin Saksan Suomen politiikan, laajempien rakenteellisten tekijöiden yhteyteen. Suomen politiikka nähdään siten osana Saksan sodanpäämääriä, imperialistista perintöä ja yhteiskunnan kehitysvaihetta. Osa, varsinkin vanhempi tutkimus seurailee vielä niitä tulkintoja, joita näistä ongelmista esitettiin saksalaisessa ja suomalaisessa historiankirjoituksessa ennen vuotta 1945.
BRD:n ja DDR:n tulkinnoilla oli odotetusti eroja. DDR:n tutkimuksen tulkinnat varsinkin Saksan Suomen politiikasta muistuttavat kuitenkin suuresti Fischerin ja Böhmen tulkintoja. Jyrkin raja kulkeekin siten BRD:n tutkimuksen keskellä. Erot BRD:n ja DDR:n tutkimuksen välillä johtuvat ensisijaisesti historiallisen materialismin marxilais leniniläisen suunnan mukaisen historianteorian soveltamisesta DDR:n tutkimuksessa.