TURUN YLIOPISTO
Historian laitos/Humanistinen tiedekunta
KIERTONEN, SANNA: Nainen ja miekka. Jacques Rivetten (1994) ja Luc Bessonin (1999) Jeanne d’Arc -elokuvat ja niiden suhde traditioon.Pro gradu –tutkielma, 122 s., 15 liites.
Yleinen historia
Toukokuu 2007
Jeanne d'Arc (1412?-1431) on yksi maailmanhistorian tunnetuimpia ja kiistellyimpiä henkilöitä. Hänen erikoinen elämäntarinansa on ollut innoituksen lähteenä paitsi historiantutkijoille myös lukemattomille kaunokirjallisille ja kuvataiteellisille teoksille, 1900-luvulla myös elokuville. Kaikki nämä ovat yhdessä muokanneet imaginäärisen, myyttisen kuvan Jeanne d’Arcista, jolla on enää vähän tekemistä historiallisen esikuvansa kanssa.Tutkielmassa paneuduttiin vuosituhannen vaihteen myyttiseen Jeanne d’Arc -kuvaan kahden tuoreimman Jeanne-filmatisoinnin valossa, jotka olivat Jacques Rivetten ohjaama kaksiosainen elokuva Jeanne la Pucelle: Les Batailles et Les Prisons vuodelta 1994 sekä Luc Bessonin ohjaama The Messenger: The Story of Joan of Arc vuodelta 1999. Jeanne-myyttiä lähestyttiin kolmen eri näkökulman kautta – Jeanne naisena, Jeanne soturina ja Jeanne pyhimyksenä – ja tutkittiin, miten näitä Jeannen eri ulottuvuuksia on käsitelty em. elokuvissa. Tutkielman metodina oli vertailla elokuvien tulkintoja sekä keskenään että aikaisemman, erityisesti elokuvallisen Jeanne-tradition kanssa. Elokuvia ei siis tarkasteltu niinkään tuotantohistorialliselta kannalta, vaan työn luonne oli lähinnä historiografinen.
Elokuvien esitykset Jeanne d’Arcista erosivat monessa suhteessa aikaisemmista Jeanne-tulkinnoista. Rivetten pyrkimyksenä oli riisua Jeanne myyttisestä aineksesta ja esittää hänet tavallisena, joskin rohkeana ja vakaumuksellisena nuorena naisena. Bessonin tulkinnassa myytit käännettiin päälaelleen ja perinteisestä, kansakuntansa tilaa säälivästä lempeästä neitsyestä tehtiin henkisesti tasapainoton, fanaattinen kostaja. Erilaisesta esitystavastaan huolimatta kumpikin elokuva pyrki poistamaan Jeannesta yliluonnollisen aspektin: Rivette jättämällä Jeannen äänet mysteeriksi, Besson antamalla äänille patologisen selityksen. Tähän liittyi myös katolisen kirkon kritisointi molemmissa elokuvissa. Naisen aseman vahvistuminen näkyi 1990-luvun Jeanne d’Arcin aktiivisemman sotilasroolin lisäksi myös muiden naisroolien korostamisena. Sen sijaan Jeannen ulkoinen olemus ja hänen vaikutuksensa dauphin Charlesiin noudattelivat pitkälti perinteistä Jeanne-kuvaa, eli näiltä osin myyttiä jatkettiin. Perinteisen käsittelyn saivat myös itse Charles ja hänen hovinsa.
Asiasanat: Jeanne d’Arc, historiallinen elokuva, keskiaika elokuvissa, Jacques Rivette, Luc Besson.