TURUN YLIOPISTO
Historian laitos, Humanistinen tiedekunta

KEMPPAINEN, PÄIVI: Teetä ja tanssia Siperian radalta. Yleinen historia Venäjä ja venäläisyys maailmannäyttelyissä
1893, 1900 ja 1904

Pro gradu-tutkielma, 119 s., 13 liites.
Marraskuu 2005
 

Tässä työssä tutkin Venäjän osallistumista suuriin maailmannäyttelyihin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Tutkimuksen kohteena ovat Chicagon (1893), Pariisin (1900) ja St. Louis’n (1904) maailmannäyttelyt. Tarkastelen Venäjän ja venäläisyyden ilmenemistä kolmesta näkökulmasta: teollistumaan pyrkivänä länsimaana, kulttuurivaltiona sekä imperialistiseen kilpailuun osallistuvana valloittajana. Näkökulmat juontuvat Venäjän ulko- ja sisäpoliittisista tavoitteista sekä venäläisen nationalismin ominaispiirteistä. Vertailen näyttelyitä keskenään ja tutkin, esiintyikö valtakunnan näyttelyosallistumisissa yhteneväisyyttä vai erosivatko osallistumiset toisistaan ja jos erosivat, mistä se saattoi johtua.

Maailmannäyttelykulttuuri syntyi vuonna 1851 osaksi kansallisvaltioiden välistä kilpailua. Vuosisadan vaihteessa näyttelyiden merkitys kansainvälisen kanssakäymisen areenana oli huipussaan. Tarkastelen Venäjän osallistumista kansainvälisten suhteiden historian, Venäjän historian ja nationalismin aatehistorian kautta. Muun maailmannäyttelytutkimuksen avulla suhteutan maan osallistumisen oikeisiin kehyksiinsä. Tutkimukseni täydentää kuvaa Venäjästä kansainvälisenä toimijana 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Lisäksi se valaisee venäläistä nationalismia uudenlaisesta näkökulmasta: millaisena maana valtakunta markkinoi itseään.

Tutkimukseni lähdeaineistona käytän aikalaisten näyttelyitä varten kirjoittamia ja julkaisemia esitteitä ja näyttelykäsikirjoja. Näin ollen kuva Venäjästä ja venäläisyydestä on esitemateriaalin antama. Tarkastelen aineistoa historian-tutkimuksen lähdekritiikin keinoin. Pyrin tuomaan esiin mahdollisimman monipuolisen kuvan Venäjän osallistumisesta.

Tutkimuksessa selviää, että Venäjän virallinen osallistuminen noudatti tarkkaan harkittua linjaa, johon vaikutti kulloisenkin näyttelyn pitopaikka ja -ajankohta. Venäjä markkinoi itseään länsimaisena teollisuusvaltiona ja imperialistina. Maa näyttäytyi myös sivistyneenä kulttuurimaana osaten hyödyntää niin kansankulttuuria kuin bysanttilaista perintöään. Tämä linja tuli esiin Chicagossa ja Pariisissa. St. Louis’n näyttely oli luonteeltaan erilainen, koska maa ei osallistunut siihen virallisesti Japanin sodasta johtuen. Yksityisten kauppiaiden kokoamasta näyttelystä on vaikeaa löytää samanlaista selkeää markkinointilinjaa. Niinpä St. Louis todistaakin, että Venäjän johto ymmärsi virallisessa osallistumisessaan maailmannäyttelyiden markkina-arvon ja osasi hyödyntää niitä. Virallisen ja epävirallisen osallistumisen erot kertovat myös siitä, että hallitusvalta halusi välittää maasta toisenlaista kuvaa kuin yksityiset ihmiset. Se on todiste myös siitä, kuinka kauas hallitsija ja kansa olivat toisistaan ajautuneet viime vuosisadanvaihteen Venäjällä.

Asiasanat: imperialismi, maailmannäyttelyt, nationalismi, Venäjä, venäläisyys, 1800-luvun loppu