TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
KAUPPINEN, JOUKO: Englannin Palestiinan politiikka Balfourin julistuksesta 1917 San Remon
konferenssiin 1920
Pro gradu tutkielma, 121 s., 4 liitesivua
Yleinen historia
Toukokuu 1992
Tutkielman aiheena on selvittää Englannin tavotteita ja intressejä Palestiinan suhteen vuosina 1917 1920. Työssä tutkitaan millaisin keinoin niihin pyrittiin ja miten näitä keinoja voidaan selittää. Ajallisena lähtökohtana on Balfourin julistus, jolloin Englanti lupasi antaa tukensa sionistiliikeelle; päätepisteenä San Remon konferenssi 1920, jolloin Palestiina päätettiin antaa Englannille mandaatiksi. Päälähteenä on käytetty asiakirjakokoelmia Documents on British Foreign Policy (IDIBFP) ja Foreign Relations of the United States (FRUS).
Englannin Palestiinan politiikan ytimenä voidaan pitää Englannille elintärkeän yhteyden pitämistä Intiaan. Palestiinasta tuli tärkeä Suezin kanavan itärannan puolustuksen kannalta. Ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen Saksan vaikutusvallan kasvu Lähi idässä tuli pysäyttää. Liittolaisuudesta huolimatta Englanti näki Ranskan vakavana kilpailijana, jonka kanssa kilpailu vaikutusvallasta jatkui. Englanti ja Ranska sopivat vuoden 1916 lopulla Palestiinan asettamisesta sodan jälkeen kansainväliseen hallintoon. Välttääkseen tämän ja tukeakseen ympärysvaltojen sotaponnisteluja Englanti lupasi tukensa kansainväliselle sionistiliikkeelle, joka pyrki ajan kuluessa tekemään Palestiinasta juutalaisille kansallisen kodin. Onnistuneen sotilasoperaation myötä koko Lähi itä jäi Englannin haltuun, myös Syyria, joka oli sovittu kuuluvaksi Ranskan etupiiriin. Saadakseen tavoittelemansa Palestiinan haltuunsa, Englanti painosti Syyrian kysymyksellä Ranskaa.
Yhdysvaltojen liityttyä yhteiseen rintamaan Englannin ja Ranskan kanssa, pakotti Wilsonin kansojen itsemääräämisoikeuteen perustuva politiikka lieventämään liittolaisten rauhan päämääriä. Suoran annektion tilalle tuli mandaattihallinto. Rauhanneuvotteluissa Englanti Lloyd Georgen johdolla pyrki painostamaan Ranskaa Yhdysvaltojen osallistumisella Syyrian ja Palestiinan hallintoon, jotta tämä olisi luopunut vaatimuksistaan Palestiinaan. Yhdysvaltojen vetäytyminen vuoden 1919 syksyllä pakotti Englannin sopimaan kiistansa Ranskan kanssa ja luopumaan Syyriasta. Englanti sai tavoittelemansa Palestiinan. Muodostaakseen Palestiinaan stabiilin vaihtoehdon nousevan kansallisen arabiliikehdinnän keskelle, Englanti sitoutui yhä selvemmin sionisteihin ja Palestiinan mandaattiin kirjattiin sionistien erikoisasema Palestiinassa.
Englannin Palestiinan politiikan monikerroksisuutta selittää Lontoossa kabinettitasolla suunnitellun ja Palestiinassa toteutetun politiikan erot. Selvästi muotoillun politiikan puuttuminen mahdollisti yksilöiden vaikutuksen politiikan suuntaan ja selittää Englannin Palestiinan politiikan monikerroksisuuden.