TURUN YLIOPISTO
Historian laitos / humanistinen tiedekunta
KARJALAINEN, AKU: Rauhan, aktivismin ja omantunnon nimeen – Daniel Berriganin suhde katoliseen kirkkoon ja uusvasemmistolaisuuteen 1960-luvun Yhdysvalloissa
Pro gradu -tutkielma, 105 s.
Yleinen historia
Toukokuu 2008
Radikalismin synonyymiksi muotoutunut 1960-luku piti sisällään hyvin erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä varttuneita ja erilaisin agendoin varustautuneita yhteiskunnallisia toimijoita. Tässä työssä tutkin, mikä oli katolisen papin ja yhteiskunnallisen aktivistin Daniel Berriganin suhde katoliseen kirkkoon ja uusvasemmistolaisuuteen 1960-luvun Yhdysvalloissa. Berrigan on kiinnostava hahmo, sillä keski-ikäisenä katolisena pappina ja yliopisto-opettajana hän kohosi epätyypillisesti nuorten uusvasemmistolaisten ihannoimaksi esikuvaksi. Yhteisten ihanteiden ja tavoitteiden takaa löytyy kuitenkin eroavuuksia, ja tähän problematiikkaan keskityn työssäni.
Tämä on aatehistoriallinen tutkimus. Työni pureutuu Daniel Berriganin toiminnan ajatuksellisiin ulottuvuuksiin. Markku HYRKKÄSEN mukaan ajattelun ja toiminnan yhteys on käsitteellinen, kuten myös olosuhteiden ja niiden käsittämisen yhteys. Näin ollen tarkastelemalla sekä Berriganin ajatuksia että toimintaa päästään aatehistorian päämääränä olevaan asioiden käsittämisen käsittämiseen ja annettujen merkitysten ymmärtämiseen. Käytän työssäni alkuperäismateriaalina Daniel Berriganin laajaa kirjallista tuotantoa. Kirjat sisältävät niin Berriganin esseitä, puheita, kirjeitä, keskusteluja, päiväkirjamerkintöjä kuin myös muistelmat.
Tutkimukseni osoittaa, että Berriganilla ja muotoutuvalla uusvasemmistolla oli 1960-luvun alussa yhteneväiset tavoitteet. Molemmat työskentelivät mustien kansalaisoikeustaistelussa ja auttoivat vähäosaisia kaupunkien slummeissa. Erottavana tekijänä oli se, että Berrigan uskoi 1930-luvun katolisen kirkon reformistien ja kristillisen vasemmiston tavoin, että katolista kirkkoa ja yhteiskuntaa uudistetaan parhaiten vähäosaisia auttamalla. Uusvasemmisto puolestaan ammensi opillisen sisältönsä poliittisesta vasemmistolaisuudesta. Kun Vietnamin sodan vastustaminen nousi poliittisen toiminnan keskiöön ja massaliikkeeksi, paljastuivat vakaumukselliset erot selkeämmin. Berrigan vastusti sotaa evankeliumista kumpuavasta ihmisten rakastamisesta, elämän kunnioittamisesta ja oikeudenmukaisuudesta. Uusvasemmistoa puolestaan motivoi vaara joutua itse sotaan ja halu määritellä politiikan sisältö – pyrkimys päästä valtaan. Turhautunut uusvasemmisto jakaantui ja väkivaltaistui, kun taas väkivallattomuuteen uskova Berrigan kehitti uuden tavan vastustaa sotaa: rituaalisen protestoinnin. Molemmissa tavoissa lopputulos oli kuitenkin sama: vankila. Berriganin tavoitteena oli saada aikaan muutos ihmisten omassatunnossa, ei massaliike. Hänelle omaisuuden tuhoaminen oli oikeutettua, sillä se palveli moraalisia päämääriä.
Asiasanat: aktivismi, Daniel Berrigan, katolinen kirkko, kristillinen vasemmisto, rauhanliike, SDS, uusvasemmistolaisuus, Vietnamin sota, Yhdysvallat, 1960-luku