TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
KANGASJÄRVI KAIJA: Aatelisten maanomistajien ja maaorjien väliset suhteet Venäjän keskusalueella aateliston vapauttamisesta Pugatšovin kapinaan
1762 - 1775Pro gradu -tutkielma, 167 s., 3 liites.
Yleinen historia
Helmikuu 1998
Pietari I:n aikana pajareista ja dvorjaneista muodostettiin länsimaisen mallin mukainen uusi venäläinen aatelisto. Saadakseen Venäjän mahdollisimman pian Länsi-Euroopan tasolle, Pietari I määräsi elinkautisen palvelupakon aatelisille joko upseereina tai virkamiehinä omistusoikeuden sekä maahan että maaorjiin tullessa tätä kautta. Palveluketjun kautta aatelisto oli tsaarin ensisijaisia palvelijoita, ja heitä palvelemalla maaorjat myös välillisesti palvelivat kruunua. 1762 Pietari III antoi manifestin, jolla aatelisto vapautettiin kruunun palveluksesta. Vapauttaminen koski ainoastaan aatelistoa, mutta kuitenkin aatelisto vaati edelleen itsensä palvelemista.Palveluksesta eroamisen jälkeen aatelinen maanomistaja tuli maatilalle innostuneena mahdollisuudesta luoda uusi ura maatalouden parissa samalla sotkien maatilan vakiintuneet kuviot. Maanomistajan poissaollessa maaorjat olivat tottuneet hoitamaan maatilan oman itsehallintojärjestelmänsä mirin kautta. Maanomistajan ottaessa tilan hallinnon käsiinsä hän joko syrjäytti mirin tai sulautti sen osaksi omaa hallintokoneistoaan. Helpottaakseen uutta yhteistyötä maaorjien kanssa maanomistaja laati ohjeet, joissa määriteltiin jokaisen paikka maatilalla. Maanomistajien ja maaorjien toisiinsa sopeutuminen ja yhteistyön aloittaminen ei ollut helppoa, ja näiden erilaisten maailmankuvien yhteentörmäyksestä saattoi syntyä kitkaa heidän välilleen.
Ennen 1760-lukua maaorjat olivat olleet obrokilla, eli he olivat hoitaneet velvollisuutensa omistajaansa kohtaan maksamalla arentimaksun joko luonnontuotteilla tai rahamaksuin. Obrokilla oleva maaorja saattoi edelleen olla maanviljelijä, mutta halutessaan hän myös pystyi lähtemään töihin maatilan ulkopuolelle esimerkiksi käsityöläiseksi lähimpään kaupunkiin. Maanomistajan paluun jälkeen barštšina alkoi saada enemmän jalansijaa. Barštšinalla maaorja oli enemmän paikalleen sidottu ollen ensisijaisesti maanviljelijä, ja hän hoiti velvollisuutensa käymällä maanomistajan pelloilla töissä parina päivänä viikossa. Maanomistajan paluun ja sen myötä kasvaneiden vaatimusten lisäksi maatalouteen vaikutti markkinoiden avautuminen.
Vaikka aatelisto vapautettiin palvelupakosta, maaorjien asema pysyi ennallaan. Entisen suhteellisen itsenäisen elämän jälkeen heidät sidottiin tiukemmin maatilaan ja sen hallinnon kontrollin alaisuuteen luoden jännitettä maaseudulle. Maaorjat olivat todennäköisesti tietoisia aateliston vapauttamisesta, jonka yhteydessä palveluketju rikkoutui. Yhdistettynä tyytymättömyyteen vallitsevia olosuhteita kohtaan maaorjat odottivat myös omaa vapauttamistaan saaden odotuksissaan katkerasti pettyä. Maaseudulla kytenyt tyytymättömyys puhkesi täyteen roihuunsa Pugatšovin kapinan 1773-1774 myötä. Se oli laajin ja vakavin maaorjakapina, jota kautta maaorjien tuntema raivo maanomistajia kohtaan pääsi purkautumaan. Maaorjien vihan säikäyttämänä aateliset maanomistajat kapinan kukistumisen jälkeen pyrkivät siihen, että tämä ilmiö ei enää koskaan toistuisi.
Tämän työn tarkoituksena on tarkastella aateliston aseman muutosta erityisesti maaorjiin nähden ja toisaalta maaorjien aseman muuttumattomuutta ja siitä nousevaa jännitettä. Samoin tarkastellaan maatilan arkielämän muutosta, miten aateliston vapauttaminen vaikutti siihen, ja kuinka yhteistyö maanomistajan ja maaorjien välillä alkoi muodostua. Sekä yhteiskunnallisen että pienemmässä mittakaavassa maatilalla tapahtuneen muutoksen vaikutukset näkyivät maaorjissa ja sitä kautta tarkasteltuna, miten maaorjien tyytymättömyys näkyi ja vaikutti maatilan elämää.