TURUN YLIOPISTOHistorian laitos
JUNTUNEN, ALPO: Kadotus vaiko pelastus? Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa.
Lisensiaatti - tutkielma, 379 sivua 14 liitesivua, 1 kartta.
Yleinen historia
Marraskuu 1980
Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää rikollisten karkottamista Suomesta Siperiaan autonomian aikana ja sitä kuinka heidän kävi Siperiassa. Asiakirjamateriaalin ja kirjallisuuden avulla on tutkittu kysymykseen liittyvää lainsäädäntöä ja karkotettujen Siperiassa oloa. Tilastollisesti on tutkittu karkotettua populaatiota.
Suomen tultua liitetyksi autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan alettiin kuolemaan tuomittuja rikollisia suomalaisten omasta aloitteesta karkottaa pakkotyöhön Siperiaan. Myöhemmin karkotus koski myös muita rikollisryhmiä. Siperiaan joutuneet menettivät Suomen kansalaisuuden ja heitä kohdeltiin kuten muitakin eri puolilta keisarikuntaa Siperiaan karkotettuja. Tavoitteena oli, että karkotetut uusissa oloissa parantaisivat tapansa ja että heistä tulisi mallikelpoisia uudisasukkaita. Kuolemantuomiosta armahdetut joutuivat kaivoksiin ja tehtaisiin. Heistä vain aniharvat selviytyivät rangaistuksen kärsittyään uudisasukkaiksi. Lähinnä kirkon toimesta siirtolaisiksi karkotetuille perustettiin omat siirtolat. Siirtoloiden ydinaineksena olivat Siperiaan aiemmin muuttaneet inkeriläiset. Siirtolaisiksi karkotetut sopeutuivat huonosti uudisasukkaiksi. Moni heistä vietti irtolaisen elämää ja hävisi tietymättömiin Siperian lakeuksille ja taigalle. Syinä suomalaisten sopeutumattomuuteen olivat huonot lähtökohdat, varattomuus, vieraat olosuhteet ja tukitoimien riittämättömyys. Ainoastaan Venäjän ja Suomen luterilainen kirkko olivat kiinnostuneet karkotetuista ja pyrkivät auttamaan heitä. Suurin merkitys karkotuksilla oli Suomen vankeinhoidolle. Siten säästettiin kustannuksia ja helpotettiin vankiloiden tilanahtautta. Karkottaminen lopetettiin, kun Venäjällä alettiin uudistaa rangaistusjärjestelmää, ja Suomi oli valmis vastaamaan omista rikollisistaan.
Koko autonomian ajan oli karkottaminen lainopillisen kiistelyn aiheena. Suomalaiset tarkastelivat asiaa puhtaasti omasta näkökulmastaan, kun taas venäläiset käsittelivät asiaa yleisvaltakunnallisesti. Pysymällä tiukasti ja johdonmukaisesti omalla kannallaan estivät Suomen viranomaiset Venäjän karkotuslakien ja sitä kautta keisarikunnan lain laajemman soveltamisen Suomessa.