Date: Tue, 2 Aug 1994 09:38:34 +0300 From: Timo Ala-Vähälä <talavaha@kruuna.hut.fi> To: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> Subject: Re: Affektit historiallisina ideaalityyppeina
On Tue, 2 Aug 1994, heikki emil lempa wrote:
> Mita itse asiassa tarkoittaa "lahteista tarkastamalla"?
> Niita katselemalla eteemme ei suinkaan tule menneisyyden
> maailmaa eika edes menneisyyden kasitteita vaan pelkkia
> sanoja.
Olen samaa mielta. Toisaalta katson, etta sanojen merkitysta ei voi selvittaa vertaamalla niita "aikakauden ideaalityyppeihin", vaan tekstiyhteyksiin, ja termin omaan historiaan. Tasta kuitenkin seuraa ongelma, jonka Heikki seuraavasssa siotaatissa osuvasti tiivistaa, ja jonka olen itsekin havainnut.
> Tassa ollaan eraanlaisessa Zenon paradoksissa. Nuoli vain
> nayttaa lentavan, mutta tarkasteltaessa sita suhteissaan se
> ei itse asiassa liikukkaan. Onko siis niin, etta keski- ja
> uuden ajan valilla vain nayttaa olevan katkos, mutta
> yksityiskohdittain tarkasteltuna niiden
> valilla ei ole muuta kuin jatkuvuuksia? Mutta talloinhan
> meidan pitaisi kyeta adekvaatisti analysoimaan modernin
> markkinatalouden kasittein sydankeskiajan kartanotaloutta?
En tarkoita jatkuvuudella sita, etta termien merkitys pysyisi vakiona, ja niiden nykysisaltoon voisi tukeutua, kun lukee vanhaa tekstia.
Kuten aiemmin totesin, jokainen filosofiaa kasiteleva teos muistuttaa koydesta leikattua patkaa. Siita loytyy saikeita, jotka ovat alkaneet kauan sitten ja paattyvat tuon otoksen kohdalle. Toisaalta siina on ituja uusista saikeista, jotka vahvistuvat myohemmin, ja jotka muodostavat tuon koyden lujan ytimen vasta myohemmin. Keski- ja uuden ajan taite on kohta, josta loytaa runsaasti seka paattyvia, etta alkavia saikeita, mutta ne nivoutuvat lujasti yhteen. Jos tahtoo etsia tuosta punoksesta laadullisia muutoksia, on katsottava hyvin kaukaa. Itse en siihen talla hetkella oiken pystym, mutta myonnan tuon tarkastelutavan tarpeellisuuden. Silti puolustan menettelytapaani. Ennen yleistamista on eriteltava. Muuten kay helposti niin, etta tutkija ei selvita tekstin sisaltoa kunnolla, vaan valikoi siita vain sen, mita tarvitsee ennakko-olettamiensa tukemiseksi.
> Mutta myos painvastainen kanta on tosi, jopa todempi:
> jatkuvuuden ajatteleminen keski- ja uuden ajan valilla on
> olettama, johon tukeutumalla tutkija tukee eraita luutuneita
> yleistyksia ja lisaksi kykenee legitimoimaan omaa asemaansa
> (katkoksen kanssa se on huomattavasti hankalampaa).
En tietenkaan vaita, etta keskiajan teksteja voisi mitata samalla mitalla kuin uuden ajan teksteja. Tarkoitan sita, etta uuden ajan oppineet tukeutuvat keskiaikaan voimakkaammin kuin itse myontavat. Legitimointi-vaitettasi en ymmarra.
Terv. Timo A-V
Ps. Aristoteleen teoriaa passioista kasitellaan kirjassa
Verhage, J. Het mensbeeld in de aristotelische ethiek. Brussel, 1980.
Teos on hollannin kielinen, mutta muuten melko helppolukuinen. Tunnustan kuitenkin, etta olen itsekin silmaillyt sita vain pintapuolisesti.