Date: Mon, 03 Oct 1994 10:45:09 -0700 (PDT) From: aollila@utu.fi To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: metodikirja ja jp roos
Hei, Matti Peltonen viittasi kommentissaan Kortteisen tutkimuksiin. Mielestäni Kortteisen väitöskirja Kunnian kenttä on mielenkiintoinen tapaustutkimus, jota lukiessani kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten Kortteinen kirjoittaa itsensä sisälle tarinaan. Kortteinen kertoo tutkimusprosessinsa etenemisestä ja mitä vaikeuksia tutkimustyössä ilmeni. Olennaista Kortteisen kerronnassa on, miten hän toistaa samaa sankaritarinaa kuin haastateltavansa. Ts. aluksi kaikki on helvetin vaikeaa ja koko homma näyttää menevän metsään, mutta vähitellen asiat selkenevät. Kun Kortteinen käy haastateltaviensa kanssa kalastamassa, saunomassa ja juopottelemassa, niin hän vähitellen voittaa näiden luottamuksen ja haastateltavat alkavat kertoa asioista, joista he eivät aluksi suostuneet puhumaan. Kortteisen oli siis käytävä läpi tietyt riitit ja haastateltavat koettelivat häntä ennen kuin suostuivat uskoutumaan ja avaamaan sanaisen arkkunsa. Minusta oli huvittavaa huomata, että Kortteinen toistaa samantapaista "vaikeuksien kautta voittoon" -kaavaa kuin haastateltavansa. Jäin kuitenkin miettimään, oliko Kortteisen tapa kertoa näistä koettelemuksista jossain määrin ironinen vai halusiko hän kenties osoittaa solidaarisuutta haastateltaviaan kohtaan vai mistä oli kysymys? Jos kyse oli ironiasta, niin lukija ei sitä oikopäätä ironiaksi ymmärrä, sillä sen verran tosissaan Kortteinen kuitenkin kokemistaan vaikeuksista kertoo. Ja ironiahan on vaikea tyylilaji kuten me kaikki tiedämme...
Terveisin, Anne Ollila Date: Mon, 03 Oct 1994 11:26:55 -0700 (PDT) From: aollila@utu.fi Reply to: h-verkko@sara.cc.utu.fi To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Cc: H-VERKKO@sara.cc.utu.fi Subject: Re: Metodikirja: muistitieto lahteena
Hei, Salmen Hannu totesi psykiatrien havainneen samantapaisia kerronnallisia konventioita kuin muistitiedosta löytyy. Psykiatrien keskusteluja voisi ehkä hyödyntää oral history -keskustelussa, mutta on mielenkiintoista kuulla että terapiassakin ihmiset käyttävät näitä tuttuja kerronnallisia keinoja (ainakin ne ovat elokuva- ja kirjallisuuden tutkijoille tuttuja, koska narratiivisuus on ollut näillä aloilla keskeinen teema jo kauan).
Hannun kommentista tuli mieleen kerronnallisten konventioiden kaksijakoinen merkitys: toisaalta ne antavat ihmisille puitteet, miten voi jäsentää omia kokemuksiaan ja niiden avulla kokemukset voi pukea mielekkääseen muotoon, jonka muut ihmiset tuntevat ja ymmärtävät. Toisaalta kuitenkin kerronnalliset konventiot asettavat tiettyjä rajoja, koska niillä on oma logiikkansa ja oma toimintapansa. Jos lähdet kertomaan juttua sankaritarinan kaavassa (vaikeuksien kautta voittoon), niin silloin on noudatettava tiettyä tarinakaavaa tai muuten juttu muuttuu järjettömäksi. Tällöin tapahtuu niin, että kaikkea ei voi kertoa (ristiriidat ja ratkaisemattomat ongelmat on jätettävä pois), koska tarinaan valikoituvat vain ne asiat jotka sopivat kerronnan kaavaan. Olennaista on tietysti, että nämä kerronnalliset konventiot elävät omaa elämäänsä meidän kulttuurimme sisällä eivätkä ihmiset yleensä ole tietoisia niistä vaan he sisäistävät ja oppivat nämä tietyt kerrontatavat ja noudattavat niitä huomaamattaan. Vladimir Propp taisi olla ensimmäinen tutkija, joka problematisoi näitä kerronnan kaavoja.
Terveisin, Anne Ollila