Date: Mon, 19 Feb 1996 10:36:27 -0800 (PST) From: Hannu Juhani Salmi <hansalmi@utu.fi> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Saksalaista elokuvaa 1910-luvulta
Yksi elokuvan "juhlavuoden" ehdottomasti hienoimmista tapauksista on Goethe-instituutin maahantuoma sarja saksalaisia 1910-luvun elokuvia. Niitä esitetään Tampereella, Helsingissä ja Turussa helmi-maaliskuun aikana. Tampereella ja Turussa nähdään vain osa satsista, yhteensä 9 elokuvaa, kun paketin kokonais- määrä on 17 filmiä.
Esityssarjan kaikki elokuvat ovat peräisin Hollannin elokuvamuseosta Amsterdamista. Ne ovat alunperin kuuluneet elokuvavuokraajan ja -levittäjän Jean Desmet'n (1875-1956) kokoelmaan. Desmet aloitti oman esitystoiminnan jo vuonna 1907 ja säästi kaiken esittämänsä materiaalin. Kun Desmet kuoli vuonna 1956, perikunta lahjoitti Hollannin elokuvamuseolle yhteensä 900 elokuva, 200 kilometriä filmiä! Valtaosa aineistosta oli vuosilta 1910-15.
Desmet'n kokoelma antaa hyvän kuvan 10-luvun keski- eurooppalaisesta elokuvaohjelmistosta. 900 elokuvasta 700 oli näytelmäelokuvia, mikä osoittaa, että jo 10-luvun alussa fiktioelokuva oli saavuttanut dominoivan aseman markkinoilla. Desmet'n kokoelma oli myös hyvin kansainvälinen (270 ranskalaista, 220 amerikkalaista, 130 italialaista, 75 hollantilaista, 35 tanskalaista, 25 englantilaista, 2 venäläistä ja 1 hollantilainen elokuva).
Standardihistorioinnissa saksalaisen elokuvan myyttisenä alkupisteenä pidetään usein Robert Wienen elokuvaa Tohtori Caligarin kabinetti vuodelta 1919, vaikka Saksassa on tehty leffoja Skladanowsky-veljeksien päivistä, vuodesta 1895 lähtien.
Goethe-instituutin sarja esittelee nimenomaan elokuvaa ennen Caligaria ja ekspressionismia - eli saksalaisen elokuvan vähän tunnettua ja laiminlyötyä aluetta. Sarjan elokuviin kuuluvat mm. Max Mackin Zweimal gelebt (1912), Joseph Delmontin Das Recht aufs Leben (1913), Viggo Larsenin Die Sumpfblume (1913) ja Hans Mierendorffin Die Teufelskirche (1919).
Goethe-instituutin sarja osoittaa miten kansainvälistä saksalainen elokuva 10-luvulla oli, se oli kaikkea muuta kuin kracauerilaista kansallissosialismin ennakointia! Monissa elokuvissa käsitellään modernisaatioon liittyviä ahdistuksia. Sekä Weihnachtsgedanken (1911) että Zweimal gelebt (1912) kuvaavat autoa tunteettomana tuhokoneena, modernin terrorin välineenä. Toisaalta 10-luvulla erittäin suosittuja olivat salapoliisi- ja toimintaelokuvat, joita mm. Max Mack, Joseph Delmont ja Joe May ohjasivat. Näistä nähdään näytteenä Delmontin Das Recht aufs Leben (1913), jonka huikeassa takaa-ajokohtauksessa käytetään kaikkia mahdollisia kulkuvälineitä, laivaa, junaa ja autoa!
Tyylillisesti 10-luvun alku oli murroskausi. Myös Goethe- instituutin sarjassa on nähtävissä hakeutumista kohti pidempiä tarinalinjoja ja pitkää näytelmäelokuvaa. Teatterimaisuus tuli entistä vahvemmin elokuvaan ja filmit muuttuivat metritavarasta teoksiksi. Tyylillisesti 10-luvun saksalaiset elokuvat näyttävät olleen hyvin monimuotoisia: on kokokuvia ja lähikuvia, valoefektejä ja perspektiivikuvia, panorointia ja kamera-ajoja. Mielenkiintoista on myös, että Desmet'n kokoelmasta 80 % oli värillistä filmiä, eli joko tintattua tai toonattua. Monissa elokuvissa on todella huikeaa värin käyttöä. Esimerkiksi Teufelskirchessä kirkkaan vihreät ja punaiset jaksot antavat melkoisen latauksen paholaistarinalle!
Ja sitten mainososuuteen! Tampereen esitykset ovat Niagarassa 20.2., 21.2., 22.2. ja 23.2. klo 18.30. (Tarkempia tietoja Tampereen Goethe-instituutista tai Pirkanmaan elokuva- keskuksesta.)
Helsingin esitykset ovat Ateneum-salissa 20.2.-3.3. Esitys- ajat vaihtelevat sen verran, etten luettele niitä tässä. Tarkempia tietoja saa Goethe-instituutista (Mannerheimintie 20 A, puh. 6803550).
Turun esitykset ovat vasta 15.-17.3. Lisätietoja saa Varsinais- Suomen Elokuvakeskuksesta (921-2511998).
Terv. Hannu Salmi