|
TURUN YLIOPISTO MANZOS, INGA: Kenen maa, sen uskonto? Ortodoksikirkko Venäjän reuna-alueilla: hallinto, papisto ja rekonversio Eestimaan kuvernementissa vuosina 1883-1917.
Pro gradu -tutkielma 133 s., 46 liites. Pro gradu -tutkielmani käsittelee ortodoksikirkkoa Eestimaan kuvernementissa. Olen tutkinut ortodoksikirkon vaiheita vuosina 1883-1917 keskittyen kolmeen teemaan – kirkon hallintoon seurakuntien ja rovastikuntien tasolla, papistoon ja rekonversioon. Alkuperäismateriaalina olen käyttänyt seurakuntien jokavuotisia selontekoja ja myös seurakuntien kertomuksia ja papiston kirjeenvaihtoa. Ortodoksien määrän kasvaessa Eestimaan kuvernementissa kirkko onnistui luomaan varsin nopeasti uudet seurakunnat ja rovastikunnat valtion antamien lainojen turvin. Ongelmaksi muodostui monissa seurakunnissa maan hankkiminen, koska baltiansaksalaiset maanomistajat näkivät venäläistämispolitiikan hengessä ortodoksikirkon vahvistumisen uhkaavan omaa asemaa. Tilannetta helpotti valtion säätämä määräys maan lunastamisoikeudesta. Valtion lainat edesauttoivat myös kirkkojen rakentamista, mutta väliaikaisten rukoushuoneiden löytäminen oli ollut vaikeata ja häirinnyt kirkollisen elämän vakiintumista. Seurakunnissa toimineet papit ja kirkonpalvelijat olivat taloudellisesti heikommassa asemassa kuin muualla Virossa, koska maata saatiin useimmissa seurakunnissa vähän. Eestimaan kuvernementin ortodoksipapisto poikkesi muun Venäjän papistosta papeille suunnattujen erikoismääräyksien johdosta. Eroavaisuuksia oli myös verrattuna Liivinmaan papistoon, sillä virolaisia pappeja oli enemmän ja papeista pääosa oli opiskellut Baltiassa - Riian hengellisessä seminaarissa. Tämä oli voinut edesauttaa ortodoksikirkon kehittymistä kansalliseksi kirkoksi ja vaikuttaa virolaisten pysymiseen ortodoksikirkon jäseninä. Koska papistosta suurin osa tuli talonpoikien perheistä, papisto muodostui alun perin erilaiseksi kuin Venäjällä eikä ollut samanlaisessa murroksessa. Ortodoksikirkko oli saanut vankempaa jalansijaa kuin Etelä-Virossa. Ortodoksit pysyivät ortodoksikirkon jäseninä tiukan uskontopolitiikan vallitessa aina vuoteen 1905 asti. Osa pyrki kuitenkin palamaan luterilaiseen uskoon tai lahkoihin. Uskonvapauden tullessa voimaan vuonna 1905, ortodoksikirkko alkoi menettää jäseniään, mutta vuosien 1905-1906 jälkeen useissa seurakunnissa tilanne pysyi vakaana tai jopa parani. Imperiumin uskontopolitiikka jäi käytännössä toteutettuna venäläistämispolitiikan tavoin kaksinaiseksi, sillä rahoitusta ja erikoismääräyksiä pidemmälle ei Venäjä mennyt. Asiasanat: Viro, venäläistämispolitiikka, ortodoksinen kirkko
|