Sienet ja kulttuurihistoria

Minulla on ollut ilo olla monta vuotta Tapion työtoverina, usein viereisessä huoneessa. Tämä on tarkoittanut paitsi korvaamatonta teknistä apua myös juttutuokioita ja hauskaa lounasseuraa. Aika usein puhe on kääntynyt menneiden ja tulevien vuosien sienisatoon. Kovin yksityiskohtaiseksi puhe ei tietenkään ole voinut kääntyä, sillä kuten jokainen sienestäjä tietää, oma sieniapaja on tarkoin varjeltu, lähes pyhä salaisuus, jota ei pidä paljastaa kenellekään.

Asiaa tuntemattomat voisivat luulla, että sienestämisessä on kyse vain metsässä rämpimisestä ja herkkujen löytämisestä. Väärin! Sienestäminen on harrastuksena mitä filosofisin. Sienestäminen on kuin elämä pienoiskoossa, ja siksipä se sopii mainiosti kulttuurihistorioitsijalle, jonka yrittää tavoittaa kaikenlaisia inhimillisiä ilmiöitä pienestä suureen, arjesta juhlaan.

Hyvä sienestäjä on kuin hyvä kulttuurihistorioitsija. Täytyy ymmärtää minkälaisessa maastossa kulkee, minkälaisia sieniä voi odottaa löytävänsä, mutta täytyy myös osata varautua odottamattomiin yllätyksiin ja suoranaisiin ihmeisiin, joita sienimetsä tarjoaa sille, joka osaa niitä löytää.

Hyvä sienestäjä, kuten hyvä kulttuurihistorioitsija, osaa tarkkailla simultaanisesti sekä suuria että pieniä asioita, sillä onhan vaikea nähdä samalla silmäyksellä suuria tatteja ja lehtien alle peittyviä supppilovahveroita. Nopeat ja sujuvat näkökulmavaihdokset ovat tarpeen.

Kulttuurihistoriaa ja sienestämistä yhdistää vielä viimeinen silaus; tarinankertomisen taito. Hyvän sienestäjän maineen saa kun osaa kertoa sieniretkistään niin, että kuulijalle herahtaa vesi kielelle. Ja tämän Tapio osaa!

Onnea, Tapio!

Silja Laine