Forum Marinum

Muistihuone Forum Marinumissa 6.7. -18.7.2011.

Forum Marinum on valtakunnallinen merenkulun ja merivoimien erikoismuseo sekä toiminnallinen merikeskus, jonka tarkoituksena on merellisen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja esitteleminen. Aurajokisuun tuntumassa sijaitsevalla paikalla on harjoitettu laivanrakennustoimintaa jo keskiajalla ja 1900-luvulla joen alajuoksun molemmat rannat olivat Crichton-Vulcanin laivaveistämön hallussa. Nykyisin laivanrakennustoiminnasta ja sen historiasta muistuttavat alueelle ja jokivarteen sijoitetut museolaivat sekä vanhat nosturit. Näköetäisyydellä on myös aikoinaan maallisen vallan keskukseksi rakennettu Turun linna.

Kerro ja kommentoi muiden kertomuksia liittyen Forum Marinumin ja laajemmin sataman alueeseen.

3 kertumusta kohteesta Forum Marinum

  1. Anne kirjoitti:

    Aurajokimuistoja keräävä Muistihuone on ehtinyt jo neljänteen pysähdyspaikkaansa, Forum Marinumille. Kaikki Muistihuoneen vierailupaikat ovat olleet erilaisia. Vähätorilla ja yläjuoksun kunnissa oli vilkasta torielämää ja paikallisia vierailijoita kertomassa muistoistaan. Forum Marinum on ainakin näin ensimmäisinä päivinä vaikuttanut herättävän uteliaisuutta matkailijoissa. Muistihuoneella on vieraillut parin päivän aikana jonkin verran ulkomaalaisia matkailijoita, jotka ovat käyneet tutkailemassa mitä Muistihuoneelta löytyy.

    Paikalla on matkailijoiden lisäksi käynyt haastateltavana myös koko ikänsä jokivarrella asuneita henkilöitä. Näissä muistoissa on korostunut joen tärkeys osana jokapäiväistä elämää. Jokea on käytetty eri tavoin eri vuodenaikoina. Kesämuistoihin ovat kuuluneet esimerkiksi itse tehtyjen pikkuveneiden uittaminen jokivarressa. Talvisia muistoja ovat olleet luistinbaanan teko sekä hiihtely jokijäällä. Toisaalta joki on koettu myös vaaralliseksi paikaksi, jonka lähelle lapsia kiellettiin menemästä.

    Useissa turkulaisten muistoissa joki on kuitenkin koettu merkittäväksi osaksi turkulaisuutta ja koko elämänkaarta. Jokea on kuvailtu elementiksi, joka kuuluu arkipäiväiseen elämään.

    Anne Simola, Hankkeen korkeakouluharjoittelija

  2. Jarmo Leino kirjoitti:

    Aloitin päivystysvuoroni Muistihuoneella perjantaina 8.7.2011, Anne Simolan opastuksella. Aluksi kerrattiin muutamia työhön liittyviä rutiineja, jotka ovat avuksi tiedon keruussa. Anne esitteli myös oheiskirjallisuutta, joka liittyy Aurajoen ja Turun kaupungin lähihistoriaan. Haastatteluihin ja kyselyihin liittyvät lomakkeet olivatkin tuttuja, kuten myös kenttätekniikan välineet.

    Jäin yksin päivystämään ja orientoitumaan tuleviin tapahtumiin. Lyhyehkön paikalla istuskelun jälkeen lähdin tutustumaan ympäristöön. Paikalla tehtyjen havaintojen pohjalta totesin, ettei Muistihuoneen sijoituspaikka ole paras mahdollinen. Se on hieman syrjässä Forum Marinumin esittelyjen keskiöstä. Painopiste esittelyihin on kuitenkin kaikki merellinen ja siihen olennaisesti liittyvät esiteltävät alukset. Tilannetta ei lainkaan helpottanut se, että seuraavana päivänä 9.7.2011 Forum Marinumin alueella järjestetään Merivoimien vuosipäivän viettoon liittyviä tapahtumia, joiden järjestely oli jo täydessä käynnissä, kun aloitin työt Muistihuonella. Alueelle tuotu Merivoimien sotamateriaali vangitsi siis niiden harvojen paikalla olevien vieraiden mielenkiinnon.

    Perjantaina Muistihuoneella ei siis käynyt ainoatakaan vierailijaa tutustumassa Aurajoen historiaan. Tilanne muuttui kuitenkin olennaisesti seuraavina päivänä. Kävijöitä oli lauantaina ja sunnuntaina paljon enemmän ja sain esitellä heille Aurajoen historiaa. Vierailijat innostuivat itsekin muistelemaan omakohtaisia kokemuksia Aurajoen varrelta. Eniten keskustelun aiheita liittyi Kirkkosillan, Turun Telakan ja vanhan sataman väliselle alueelle. Aihetta tuki voimakkaasti ympärillä olevat Merivoimien vuosipäivän tapahtumat, kuten alusesittelyt ja Suomen Joutsenella oleva vuosipäivän vastaanottotilaisuus. Monet kyselivät Merivoimien perinteistä, juhlapuvuista sekä vuosipäivien juhlimisesta itsestään. Sain houkuteltua näin ihmiset kertomaan myös omista kokemuksistaan. Haastatteluun ei kuitenkaan suostunut ketään.

    Lauantai ja sunnuntai sujui muutenkin melko mukavassa ilmapiirissä. Muistihuoneeseen tutustui varttuneemman väen ohella myös heidän mukanaan tulleita lapsia. Pöydällä olleet värikynät olivat tarpeellisia heidän piirtämissään meriaiheisissa piirustuksissa.

    Aikaa jäi kuitenkin myös muistella itse menneitä vuosia, joihin Aurajoki ja varsinkin Turun telakka liittyi olennaisesti. Joen toisella puolella oleva telakan vanha ”nelos slippi” on vielä säilyttänyt sitkeästi olemuksensa, vaikka ympäriltä onkin jo muu vesille laskuihin käytetty infrastruktuuri hävinnyt. Alus valmistui aina kölinsä ympärille, joka tehtiin ensimmäiseksi. Kölin ympärille alkoi vähitellen muotoutua aluksen runkorakenteet. Aluksia ei tällöin koottu isoista lohkoista, vaan valmiiksi leikatut ja muotoon valssatut levyt koottiin pääasiassa laskutelakassa. Joitakin rakenteita voitiin tehdä jo valmiiksi levyhallin ”plaanilla”. Kun aluksen runko oli kansiketkaa myöten valmiina, niin se laskettiin sitten ”slipiltä” alas.

    Vesillelasku oli telakalla aina suuri tapahtuma. Sitä seurasi yleensä paljon telakan väkeä. ”Nelos slipin” viereen, aivan vanhan asetyleenin kehittämön alapuolelle oli rakennettu suuri ”terassi”, jonka päältä oli hyvä seurata vesillelaskua. Juuri ennen kun alus laskettiin veteen, se kiilattiin pienillä puukiiloilla telakkapukeilta ylös. Ne irvistivät aluksen pohjassa, kuin pitkä hammasrivi. Puukiiloilla varmistettiin aluksen irtoaminen pukeilta. Näitä pieniä puukiiloja löytyi vesillelaskun jälkeen merestä aina Linnanaukolta, jopa Latokarista asti. Ennen kun alus oli turvallisesti laiturissa, oli tunnelma telakassa tosi hektinen. Köysiverstaan poosut pyöriskelivät kiireisinä paksujen köysien ja työnjohtajien seassa. Huudettiin ja kiroiltiin. Alus ei aina irronnut ensi yrittämällä telakasta, vaan sitä jouduttiin joskus kiilaamaan lisää. Lopulta alus kuitenkin aina liukui alas telakasta. Se oli tosi majesteettinen tapahtuma ja alus näytti ylväältä kun se summerien ulistessa ja kiilojen paukkuessa lipui hitaasti alas jokeen.

    Jarmo Leino
    Kansatieteen opiskelija

  3. Jarmo Leino kirjoitti:

    TOINEN VIIKONLOPPU FORUM MARINUMILLA, MUISTIHUONEEN PÄIVYSTÄJÄNÄ

    Perjantai päivä alkoi pienessä tihkusateessa ja Forum Marinumin näyttelyalue oli varsin autio. Tihkusateessa joen vastapuolella oleva vanha telakka-alue näytti varsin nostalgiselta. Tihkusateesta huolimatta alkoi vieraita tulla tutustumaan muistihuoneelle.

    Monet vieraista harmittelivat sitä, ettei telakka-alueelta ole paljoakaan vanhoja valokuvia. Varsinkin koko telakka-aluetta käsittäviä ilmavalokuvia ei ole koko kehityskaaren ajalta. Selityksenä voisi olla se, että telakka on ollut suljettu alue, jossa on tehty paljon sellaista työtä, joka kuului yritys- salaisuuksien piiriin. Toisaalta, eihän kukaan telakan kulta-aikana osannut kuvitella, että aluetta tultaisiin museoimaan. Ajateltiin laivanrakennuksen jatkuvan telakalla ”ikuisesti”.

    Vierailijoita, varsinkin niitä, jotka asuvat lähipiirissä, askarrutti kovasti se laaja kerrostalorakentaminen, joka peittää Korppoolaismäen kauniit kalliot. Toisaalta monet turkulaisetkin vieraat kehuivat kauniita rantabulevardeja ja pitivät ehdottomasti nykyistä suuntausta oikeana.

    Koko viikonlopun ajan lähes kaikkien vierailijoiden keskeisin ihmetyksen aihe olikin se, mitä ennen on ollut jo rakennetun joenvarren alla. Varvintorin ja sitä ympäröivien korkeiden kerrostalojen paikallahan on ollut vanha telakka, ”varvin puoli”. Slippien ja köysitehtaan paikkoja sijoitettiin oikein innostuneesti nykyisten rakennusten keskelle. Mielipiteitä ja muistoja oli asian tiimoilta paljon.

    Monilla turkulaisilla, jotka ovat olleet välillä pois kotikaupungistaan, on rakkaan jokemme alajuoksun muistot silautuneet kullalla. Joki muistetaan tällöin kauniin sinisenä ja rannat puhtaina. Kun tullaan takaisin Turkuun, huomataankin joen veden olevan lähes mustanruskeaa. Aurajoen mutapohjaisen veden väri on aina ollut mustanpuhuvaa, ainoastaan ihmisten muistot ovat sinisiä.

    Erään vierailijan muistoissa oli vanha matkustajaterminaali, jossa lastattiin autoja autolautan autokannelle. 60-luvun autolauttoihin mahtui rekkoja ainoastaan kolme menemään kerrallaan lahden yli Tukholmaan. Kaiken lisäksi rekkoja oli soviteltava lautan sisälle. Kolmas rekka piti yleensä ajaa peruuttamalla autokannelle ja se ei ole ihan helppoa. Täysperävaunullisen rekan taiteileminen peruuttamalla ahtaalle autokannelle ei aina oikein onnistunut ensi yrittämällä, edes kokeneeltakaan kuljettajalta. Sitä sitten puliveivattiin mahdollisesti tunteja moisen asian kanssa.

    Muistihuoneen ovelta katsottuna näkyy vanhan korjaustelakan maalarin verstaan rauniot. Laivan vedenalaisen osan maalaustyöt olivat telakointien keskeisimpiä töitä. Niitä ei voinut tehdä muuten kuin aluksen ollessa telakoituna. Töitä tehtiin yleensä kolmessa vuorossa, yötä päivää, jotta telakointiaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Aluksen ollessa pois reittiliikenteestä, aiheutuu omistajille välillisiä kustannuksia normaalien telakointikustannusten lisäksi. Tämä aiheuttaa kiirettä telakoinneissa.

    Telakkamaalarien ammattiryhmään kuului korkeapaineruiskumaalarien lisäksi myös hiekkapuhaltajia ja ruosteharjareita. Yhteistä heille oli työn ylenmääräinen likaisuus. Tämä joukko siis pääasiassa työskenteli alusten alla telakassa.

    Turun vanhalla korjaustelakalla oli kaksi ns. kuivaa telakkaa. Allastelakan eli ”kuopan” lisäksi oli uiva telakka eli ”tokka”. Molempiin telakoitiin jatkuvasti aluksia kesät, talvet. ”Tokassa” olivat vähän pienemmät alukset ja ”kuopalla” oli isommat, tai useampi pienempi alus. ”Kuoppaan” telakoiminen oli tarkkaa, koska pumppausta ei saanut lopettaa liian aikaisin. Jos pumppaus lopetettiin liian aikaisin, eivät suurtehopumput enää lähteneet uudelleen imemään ja allas täytyi pahimmassa tapauksessa laskea uudelleen täyteen. Pumppaaminen suurtehopumpuilla kesti kuusi tuntia ja jos jostain syystä pumput pysähtyivät vähän ennen kuin allas oli tyhjä, saattoi tyhjennysaika tuplaantua ja varustamon välilliset kustannukset nousta roimasti, koska kaikki sovitut lastaukset siirtyivät tällöin muille aluksille. Telakoinnit olivat minuuttipeliä ja virheille ei ollut sijaa. Altaan ”pukitus” oli toinen mahdollinen ”sudenkuoppa”. Yleensä käytettiin kölin alla tiheää ns. palikkapukitusta. Jos tämä palikkarivi ei ollut jostain syystä keskellä köliä, jouduttiin taas allas täyttämään ja asemoimaan alus uudelleen. Näin ei kuitenkaan kovin usein käynyt.

    ”Kuopan” pohja oli parhaimmillaankin melko epäsiisti. Liejuun sekoittui ruosteen, pohjamaalien ja pilssivesien sekamelska. Aluksen pohjan alle ei siis kannattanut mennä ilman saappaita ja suojavaatetusta. Työt pohjan alla sujuivat yleensä tarkasti suunnitellussa aikataulussa ja ulostelakointi tapahtui yleensä illan tunteina ja alus lähti suoraan reitilleen.

    Jarmo Leino
    Kansatieteen opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *