Date: Mon, 11 Jul 1994 07:13:01 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Historiaverkko <Akoivu@utu.fi>, Aollila@utu.fi, Subject: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
Jo muutamaan otteeseen on tuotu esiin vaatimus, etta - vihdoinkin - olisi paastava affektien ja tunteiden konkreettiseen tutkimukseen, pois puhtaasti filosofisista systeemeista. Olen itsekin ollut taipuvainen ajattelemaan: koska paastaan oikein tyohon kasiksi. Luettuani Albert O. Hirschmanin mainion - myos lyhyen ja siksi mainion - teoksen "The Passions and the Interests. Political Arguments for Capitalism before Its Triumph" (Princeton, Princeton UP, 1977) olen tullut hieman toisiin ajatuksiin. Nayttaa silta, etta "filosofiaa" ei naissa yhteyksissa koskaan voi jattaa kokonaan taakseen. Affektit ja tunteet ovat niin perustavanlaatuisia tekijoita meidan sosiaalisessa luonteessamme, etta niiden objektiivinen tutkiminen on erityisen hankalaa: kuka oikein pystyy ottamaan etaisyytta omasta sisimmastaan. Voidaan kai sanoa, etta affektit ja tunteet erityisesti ovat olemassa vasta maarittelynsa kautta. Ns. lingvistisen kaanteen jalkeen ei kai historiaa voi tutkia selvittamatta niiden kasitteiden ja sanojen historiaa, joilla tutkitaan. Ja erityisen selvasti tama tulee esiin affektien historiassa.
Niin, tama Hirschmanin kirja hyvin kuvastaa, mista on kyse. Sen perusargumentti jo on varsin hatkahdyttava: 1700-luvun keskeiset argumentit kapitalismin puolesta, mm. Adam Smithin ja Montesquieun, eivat suinkaan lahteneet kapitalismin taloudellisista eduista vaan sen kyvysta hillita niin vallanpitajien kuin alamaistenkin ylitsepursuavia intohimoja (erityisesti vallanhimoa ja irstailua). Mutta samalla kun nama argumentit muotoiltiin, ne edesauttoivat kohtalokkaalla tavalla peittamaan ko. intohimojen sisaiset erottelut. Hirschman mm. osoittaa miten Smithille lopulta intressit ja affektit (intohimot) olivat taysin sama asia, nimittain ihmisluonnon irrationaalisuutta, joka tuli taltuttaa ohjaamalla se "harmittomaan" taloudelliseen tuotantoon. Smith kuitenkin jatti mainitsematta, etta han tarkoitti erityisesti rahanhimoa. Oli kuitenkin myos suuri joukko muita sosiaalisesti merkittavia affekteja, joiden suhde kapitalismiin ei ollut yhta yksiselitteinen. Merkittavin naista oli kunnianhimo (ambition), joka olennaisesti liitettiin aristokraattien habitukseen. Yleisesti sen kasitettiin tulevan vallitsevaksi, kun taloudellinen toimeentulo oli turvattu. Nain ollen kunnianhimo kuului potentiaalisesti myos kapitalistiseen tulevaisuuteen. Mutta kielenkayton muuttuminen, affektien typistaminen "taloudelliseksi intressiksi" teki mahdottomaksi tai suunnattoman vaikeaksi enaa tyostaa naita muita intohimoja taloudellisen ja polittisen diskurssin sisalla. Hirschmanin ajatusta voitaisiin rikastaa monella esimerkilla. Mieleeni tulee mm. ihmisrakkaus, filantropia, joka 1700-luvun poliittisessa filosofiassa oli eras keskeisimpia kasitteita. 1800-luvulla se toteutui mita moninaisimmissa yhteiskunnallisissa projekteissa, niin kristillisessa hyvantekevaisyydessa kuin sosialistisessa tyovaenliikkeessakin. Mutta ongelmaksi tuli ymmartaa sen taloudellista ja poliittista luonnetta, kuten esim. Marxin ja varsinkin Engelsin tiukka kritiikki ns. utopistista sosialisimia kohtaan osoitti.
Mika sitten on Hirshmanin kirjan opetus? Mielestani se on tama: affektien ja tunteiden historia on useimmiten katkosten historiaa. Vasta kun historioitsija on kyennyt kasitteellistamaan taman katkoksen rekonstruoimalla vanhan, havinneen jarjestyksen, han pystyy paasemaan kasiksi niihin liikevoimiin, jotka tuottavat ja uusintavat hanen oman aikansa - modernin - tunnemaailman. Tama rekonstruktio ei kuitenkaan onnistu ilman hienovaraista kasitteelista kasityotaitoa, jota ei voi korvata millaan modernin teorian loputtomalla lukemisella. Juuri 1700-luvun kohdalla on selvaa, etta esim. Freudin tunneteoriat ovat vahintaankin tylsia ellei harhaanjohtavia analyysissamme. Hirschmanin kirjan toinen, syvallisempi implikaatio onkin, etta historiankirjoitus ei koskaan voi soveltaa sosiaalitieteellisia teorioita kohteeseensa. Se voi vain osoittaa niiden patevyysalueiden rajat.
BTW, ollaan sitten mita mielta tahansa Hirschmanin poliittisista motiiveista, niin silti en voi olla tuntematta tiettya - vastenmielista mutta kuitenkin - viehtymysta soveltaa hanen argumenttiaan tamanhetken nationalististen affektien riivaamaan Eurooppaan.
Heikki