Re: Autonominen tunne?

Hannu Salmi (hansalmi@utu.fi)
Wed, 6 Jul 1994 06:37:32 +0300


Date: Wed, 6 Jul 1994 06:37:32 +0300
From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi>
To: Historiaverkko <akoivu@utu.fi>, aollila@utu.fi,
Subject: Re: Autonominen tunne?

On Tue, 5 Jul 1994, heikki emil lempa wrote:

> On Mon, 4 Jul 1994, Hannu Salmi wrote:
>
> > Jukka piti Austenin romaanissa ilmennytta ruumiillisuutta
> > affektikulttuurin jaanteena, mutta eivatko tallaiset
> > tunteiden ruumiillisuuden kuvaukset ole hyvin tavallisia
> > 1800- ja 1900-lukujen kirjallisuudessa. Voidaanko niita
> > edes pitaa jaanteina? Tai pitaisiko
> > asia nahda suorastaan siten, etta - Fiammettasta
> > huolimatta - tallaiset tunteiden kuvaukset liittyvat
> > nimenomaan moderniin tunnemaailmaan, eika esimoderniin.
>
> Eiko tunne tassa juuri ole sen henkilokohtaisuuden
> indikaattori, joka on niin tyypillista modernille -
> keskiluokkaiselle - maailmalle? Eiko Jukan
> kuvauksessa ole juuri kyse henkilokohtaisesta ruumiista ja
> sen merkkien ainutlaatuisuudesta?

Kylla, mutta kritisoinkin ajatusta, etta tama ruumiillisuus olisi affektikulttuurin jaanne. Yhta hyvin Fiammettan kuin Jane Austenin romaanin kuvaama henkilokohtainen suhde ruumiseen on jotakin muuta kuin affektikulttuurin ruumiillisuus.

> Lisaksi JUkan ja Hannun esimerkit nostavat esiin kysymyksen,
> joka kirjallisuustieteilijoille on tuttu: missa maarin
> romaanimuoto itse on synnyttanyt sita henkilokohtaisen
> kokemuksen ja olemisen sfaaria, jossa tunnekulttuuri on
> mahdollinen. Affektikulttuurin paraatiesimerkit taasen
> loytyvat joko populaariromaaneista tai kasvatusoppaista.

Mita tarkoitat tassa populaariromaanilla? Eivatko affektikulttuurin paraatiesimerkit loydy ennen kaikkea kaytos- ja kasvatusoppaista? Mutta olen samaa mielta siita, etta lukukulttuurin muutokset (seka sosiaaliset etta diskursiiviset muutokset) ovat keskeisia tunnekulttuurin jaljityksessa. Erilaisten diskurssien luonnetta ja merkitysta voi pohtia paitsi kirjallisuuden myos musiikin puolella. Millainen dynamiikka on oikeastaan toiminut tiettyjen musiikillisten muotojen ja tunnekulttuurin valilla? Eiko affektikulttuuri musiikin alueella toiminut selkeimmin barokin kirkkomusiikissa? Tietylla tavalla kirkkomusiikkiteoksen esityksen voi rinnastaa lukukulttuurin alueella skolastiseen, yhteisolliseen lukemiseen.

> > Eiko ole perusteltua kysya, missa maarin Heikin ja Jukan
> > kirjoituksissa esiinnoussut kahtiajako affektien
> > ruumiilliseen maailmaan ja emootioiden autonomiseen
> > maailmaan on kategorisuudessaan harhaan-
> > johtava (anteeksi provokatiivisuus!). Ja viela: eiko
> > kirjallisen
>
> Tama kysymys on paikallaan. Voitaisiinko sitten sanoa, etta
> tunnekulttuuri synnyttaa uudenlaisen asenteen myos
> ruumiiseen henkilokohtaisena?

Tama kuulostaa paremmalta muotoilulta, vaikka en ole silti varma siita, miten kausaalisesta ketjusta on kyse.

Tasta juolahti mieleeni ajatus (en muista mista se on), etta uuden ajan lansimaisessa kehityksessa olisi kuljettu koko ajan kohti ruumiin ja hengen yha suurempaa erkaantumista toisistaan. Kun Kolumbus julkaisi painetun kirjeen ensimmaisen matkansa kokemuksista, se oli valtava menestys. Se tarjosi mahdollisuuden nojatuolimatkailuun, kanssapurjehtimiseen Kolumbuksen kanssa. Tekstia tavatessaan lukija saattoi unohtaa ruumiinsa ja antaa sielunsa liikkua tuntemattomassa maailmassa. Yhta suuria menestyksia olivat Vespuccin Mundus novus 1500-luvun alussa ja Hernando Cortesin kirjeet 1520- ja 30-luvuilla. Voitaisiin ajatella, etta kaunokirjallisuuden suuri menestys 1700-luvulla jatkoi tata kehitysta.

Samoin jo 1600-luvulta lahtien Euroopassa tunnetut ns. kurkistuskaapit tarjosivat katselijalle koherentin pienoismaailman. 1800-luvulla tata audiovisuaalista traditiota on jatkanut elokuva, joka pimennetyssa salissa liikuttaa katsojien mielia yha uusissa maisemissa. Yksi elokuvan ensimmaisista lajityypeista oli ns. maisemafilmi: ne olivat eraanlaisia liikkuvia maisemavalokuvia, jotka toivat eurooppalaisen katsojan ulottuville Ganges-virran ja Niagaran putoukset, Imatran kosken ja Jerusalemin muurit. Varsinkin 1800- ja 1900-lukujen viihdekulttuurin kohdalla on usein puhuttu siita, etta se on ylikorostanut sielua, henkea, mutta unohtanut ruumiin. Tahan kehitykseen on liitetty myos liikennetekniikan keksinnot, juna ja auto, joissa kulkija voi katsella ikkunasta maisemaa aivan kuin katselisi valkokangasta - samaan aikaan kun ruumis voi pysya liikkumattomana.

Itse pidan tata aika roisina karkeistuksena, mutta se juolahti vain tassa mieleeni. En osaa nyt tarkemmin tarttua ajatukseen siita, mita olisi Jane Austenin romaanin uusi "henkilokohtainen ruumiillisuus". Toisaaltahan juuri 1700-luvun lopulla alkoi teollistuminen, joka mekanisoi ruumiin, asetti sen osaksi tuotantokoneistoa. Eiko tallaisen "teollisen ruumiillisuuden" historia pitaisi ottaa tassa huomioon "henkilokohtaisen ruumiillisuuden" olennaisena vastapoolina. No, taytyy hautoa ajatusta. Mutta ensin katson Italia-Nigeria jalkapallo-ottelun.

Hannu