Date: Mon, 4 Jul 1994 22:24:09 +0300 From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> To: Historiaverkko <akoivu@utu.fi>, aollila@utu.fi, Subject: Autonominen tunne?
Haluaisin viela jatkaa kysymysta, joka nousi esiin viime viikolla: eli missa maarin rajanveto esimodernin ja modernin tunnemaailman valilla on rajanvetoa ei-autonomisen ja autonomisen tunteen valilla. Minusta tata rajaa ei pitaisi vetaa kovin kategorisesti. Jukka esitti muutama paiva sitten analyysin Jane Austenin romaanista Sense and Sensibility ja totesi:
> Vaikuttaa silta kuin hanen oma tunne-elamansa olisi kiinni
> viela affektien kulttuurissa: tunteiden tuli hanen
> mielestaan nakya ja saada selkea representaationsa ruumiin
> pinnalla (fysiologiset vaikutukset, jotka ulottuvat
> ihonvarista ja kyynelehtimisesta ruoansulatuselimiston
> toimintaan).
Ja viela:
> Marianne pyrkii ruokkimaan tunnemoottoriaan, jotta
> kyynelvirta ei ehtyisi. Tassa mielessa tunne on Mariannelle
> autonominen.
En ole itse lukenut Austenin kirjaa, mutta sen tunnemaailma nayttaa olevan hyvin lahella Boccaccion Fiammettaa (anteeksi, etta taas palaan tahan kirjaan!): Fiammettassa ovat lasna seka tunteiden ruumiillisuus etta niiden tietynlainen autonomisuus. Fyysisyys tulee esiin esimerkiksi tassa katkelmassa:
"Nahdessaan, kuinka kasvojeni hehkea vari oli kalvennut, kuinka kauniita ja kirkkaita silmiani nyt ymparoi punainen keha ja kuinka ne nayttivat ikaankuin painuneen syvemmalle, han kummasteli usein, mista tama johtui; ja huomatessaan minun menettaneen ruokahaluni ja uneni han toisinaan kysyi, mika siihen oli syyna. Sanoin sen johtuvan vatsasta ja etten tiennyt, miksi se oli joutunut epakuntoon, aiheuttaen rumentavan laihtumiseni. Voi, han uskoi minua taydellisesti ja valmistutti minulle lukemattomia rohtoja, joita nautin hanen mielikseen, odottamatta niista mitaan apua. Auttaneeko ruumiin laakitseminen sielun sairauksissa? Tuskinpa vain, mutta kenties sielun karsimysten poistaminen voi parantaa ruumiin."
Jukka piti Austenin romaanissa ilmennytta ruumiillisuutta affektikulttuurin jaanteena, mutta eivatko tallaiset tunteiden ruumiillisuuden kuvaukset ole hyvin tavallisia 1800- ja 1900-lukujen kirjallisuudessa. Voidaanko niita edes pitaa jaanteina? Tai pitaisiko asia nahda suorastaan siten, etta - Fiammettasta huolimatta - tallaiset tunteiden kuvaukset liittyvat nimenomaan moderniin tunnemaailmaan, eika esimoderniin.
Fiammetta on kirjoitettu 1340-luvulla, mutta niin kuin aiemmin totesin, samantapaisia esimerkkeja "psykologisesta" kirjallisuudesta on melkein turha etsia ennen 1600-lukua. Vasta 1700-luvulla tallaiset "fyysiset" tunnekuvaukset alkavat tulla yleisemmiksi. Tahan liittyy tietenkin yleisemmin kirjallisen kulttuurin muutos, uusien kirjallisten muotojen nousu, yksityisen hiljaisen lukemisen nousu, yksityisen ja julkisen uudenlainen erottautuminen toisistaan. Nama muutokset tekevat mielestani hyvin vaikeaksi tulkita, mita esimerkiksi Jane Austenin romaanien ruumiilliset tunnekuvaukset merkitsevat.
Toisaalta voidaan kyseenalaistaa myos se, onko Austenin Mariannen harrastama tunnekultti, tunteiden ruokkiminen, uutta ja modernia. Tallaisesta autonomisuudesta loytyy merkkeja jo Fiammettassakin. Fiammetta etsii kokemuksilleen jatkuvasti kosketuspintaa kirjallisuudesta ja kansantarinoista. Taman arsenaalin pohjalta han luo jatkuvasti uusia epailyja, luuloja ja toiveita ja ruokkii tunteitaan. "Muistelen lukemiani ranskalaisia romaaneja", Fiammetta kirjoittaa. Oikeastaan tama ei ole sen autonomisempaa kuin 1700- ja 1800-luvuillakaan: tunteiden herattajana ei ole fyysinen maailma vaan kirjallisuus!
Eiko ole perusteltua kysya, missa maarin Heikin ja Jukan kirjoituksissa esiinnoussut kahtiajako affektien ruumiilliseen maailmaan ja emootioiden autonomiseen maailmaan on kategorisuudessaan harhaanjohtava (anteeksi provokatiivisuus!). Ja viela: eiko kirjallisen kulttuurin murros 1700-luvulla ole jotakin sellaista, joka pitaisi ottaa huomioon entista voimakkaammin? Kyse ei ole vain siita, etta tunteiden verbaalisuudessa olisi tapahtunut muutos vaan siita, etta kirjallisuudesta tulee entista merkittavampi "tunteiden herattaja", jopa siina maarin, etta Saksassa alettiin huolestua ylettoman lukemisen aiheuttamista terveydellisista haitoista (Lesesucht). Nimenomaan naislukijoita pidettiin alttiina naille terveyshaitoille (muistaakseni mm. paansarky, pyortyileminen, hypokondria).
Tama kirje taitaa menna aikamoiseksi sekoiluksi, mutta haluaisin tahan loppuun viela toistaa - jo aiemmin esittamani - kysymyksen, eiko tunteiden historian problematiikka ole olennaisesti myos sukupuolidiskursseihin liittyva kysymys. Tahan lopuksi lainaan viela vahan Fiammettan tekstia:
"Vain teita, hyvat naiset, pyydan lukemaan taman kirjani, koska naisena tiedan teidat tunteellisiksi ja saalivaisiksi. Kirjassani ette tapaa mitaan valhein koristeltuja kreikkalaisia tarinoita tai Troian vertatihkuvia taisteluita; te naette siina rakkauden intohimoa, kyynelia, kiihkeita huokauksia, vaikeroivia sanoja ja kuohahtelevia tunteita..."
Hannu