Date: Tue, 28 Jun 1994 11:49:32 +0300 From: Jukka Tapani Sarjala <juksar@utu.fi> To: akoivu@utu.fi, aollila@utu.fi, hansalmi@utu.fi, Subject: Re: Affekteista & ilmaisusta
On Tue, 28 Jun 1994 06:30:30 +0300, Hannu Salmi wrote:
> Mielenkiintoista on minusta viela se, etta Kemppisen
> referoimat tutkijat ovat keskittyneet esimoderneihin
> kohteisiin, mutta kysymysta affekteista
> he eivat - jostakin syysta - eksplikoi.
Tämä johtuu luultavasti siitä, että K:n referoimat annalistit pyrkivät esitietoisen puolelle, ts. kulttuuriin eivätkä siksi halua hämääntyä tutki- mansa aikakauden tietoisista ajatussisällöistä, joihin affektiteoriakin kuu- luu. Annalistit ovat etsineet nähdäkseni samaa kuin Ginzburg: ilmaisuja, joita ei ole koodattu mihinkään (vrt. Ginzburgin johtolankamenetelmä).
> Olisin kiinnostunut lukemaan aiheeseen liittyvan
> kasitehistoriallisen tutkimuksen, mutta onkohan sellaista
> olemassa? Tarkeaa olisi, ettei kasitteiden historiaa
> peilattaisi vain filosofisiin diskursseihin.
Affektin ja tunteen käsitteen eroihin pääsee tutustumaan alustavasti - hyvin alustavasti - lukemalla vaikkapa Gadamerin Wahrheit und Methoden jaksoa, jossa G. kirjoittaa Erlebnis-käsitteestä. Jos joku osaa tarjota ko. asiasta hyvän lähdevinkin, tarjoan oluet sähköpostin välityksellä.
> > Jos elokuva ja sen katsoja/kokija erotetaan Hannun
> > ehdottamalla tavalla, elokuva tutkimuskohteena katoaa
> > näkyvistä.
>
> Voisitko selventaa tata.
>
> > Elokuvan herättämät tunteet on jätettävä omaan rauhaansa,
> > mutta ei elokuvan ilmaisemia tunteita.
>
> Nyt en oikein ymmarra. Yhta hyvin voimme koota
> katsomistilanteeseen liittyvia muita aineistoja ja
> analysoida niiden ilmaisemia tunteita.
Totta. Mutta...mihin sitten tarvitaan elokuvaa? Voimme analysoida tunteita vaikka kuinka paljon eikä siinä mitään, kertoohan se siitä ajasta ja kulttuurista, jossa kulloinkin kyseessä olevat ihmiset elivät. Se on osa kulttuurihistoriaa. Mutta jos tutkitaan elokuvan reseptiohistoriaa, noiden tunteiden "elokuvallisuuden", niiden todeksi tuleminen katsomis- ja kuulemiskokemuksessa edellyttää aina jonkin partikulaarisen elokuvan tarkastelua. Ei ole olemassa elokuvakokemusta "yleensä" - kuten ei voida kuvitella kissaa "yleensä": kuvitelma on aina jokin tietty kissa, reseptio on aina jonkin tietyn elokuvan ehdollistama. Niin, tässä se on meidän näkökulmiemme ero. Sinä lähdet siitä, että tutkitaan elokuvan reseption yleistä kulttuurihistoriaa (Litzen: "tavoiksi muotoutuneet reaktiot" jne.), esimerkiksi nk. leffakulttuuria tai sitten vaikkapa kotonakatselun historiaa. Minä taas lähden siitä, että jokainen elokuva on jollakin erityisellä tavalla merkityksellinen, ts. reseption tutkimus edellyttää aina sen tutkimista, mitä koetaan/katsotaan/kuullaan.
> Eiko Jauss ole hieman vanhahtavaa siina suhteessa,
> etta han korostaa esim. kaunokirjallisen tekstin analyysia
> muiden reseptioon liittyvien lahteiden kustannuksella.
Jausshan on kirjallisuudentutkija eikä elokuvatutkija ja tässä mielessä hänen tarkastelutapansa on sidottu kirjallisuuden käyttö- ja tulkintakonventioihin. Mutta muuten hänen ajatuksensa eivät ole passe, sillä Suomessa niitä ei vieläkään tunneta riittävästi. Nykyhetken tutkijoissa on varmasti monia, jotka vierastavat Jaussin puolustaman näkökulman teoslähtöisyyttä. Jaussille kirjallisuuden reseptiotutkimus on kirjallisuuden historiaa. Se ei ole kirjallisuuden herättämien reaktioiden tai reaktiotapojen historiaa, jonka hän luultavasti sijoittaisi kirjallisuuden sosiologiaan. Jauss lähtee siitä, että teksti merkitsee sitä lukeville ihmisille jotakin.
Terv. Jukka