Date: Tue, 9 Aug 1994 06:25:01 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Historiaverkko <Akoivu@utu.fi>, Aollila@utu.fi, Subject: Kirjallisuutta affekteihin ja passioihin
Tormasin juuri hyodylliseen teokseen. Kyse on Anthony Levi'n, French Moralists. The Theory of the Passions 1585 to 1649. Oxford 1964. Levi ei ole mikaan historiallinen nero, mutta han tarjoaa ehka kattavimman esityksen uuden ajan alun affektioppiin, ennen kaikkea sen moraaliseen aspektiin. Vauhtia haetaan aina antiikista asti. Platonin, Aristoteleen ja ennen kaikkea stoalaisten kasitykset saavat varsin tasapainoisen kasittelyn. Levi'n esitys jatkuu sitten melko immanentin oppihistoriallisesti keskiajan (Augustinus ja Tuomas A.) kautta 1500- ja 1600-luvun ranskalaiseen ja osin italialaiseenkin ajatteluun. Kirja paattyy pitkaan, lahes satasivuiseen analyysiin Descartesin affektiopista. Jos jotain keskeista kasitetta haluaisi luetun perusteella etsia, niin se olisi ennen kaikkea uusstoalaisuus. 1600 - 1800/1900-lukujen valtio-, sosiaali- ja kulttuurihistorian harrastajalle tama tarjoaa kaksi mielenkiintoista kiinnekohtaa. Ensimmainen on saksalaisen valtio- ja sosiaalihistorian klassikon Gerhard Oestreichin teoria sosiaalisen kurinpidon (Sozialdisziplinierung) synnysta modernin valtion synnyn keskeisena aspektina. Kyse absoluuttisen jarjen ulottamisesta valittoman poliittisen hallintokoneiston ulkopuolelle, ihmisten elamaan, kasvatukseen, hygieniaan jne. valtiojarjestyksen takaamiseksi. Toinen on Norbert Eliasin teoria sivilisoitumisesta. Elias ei toki mainitse uusstoalaisuutta (Oestreich kyllakin), mutta eiko viettien saately (Triebregulierung) ja affektien alistaminen tarkoita juuri stoalaisen etiikan ulottamista yleiseksi modernin elaman periaatteeksi. Loytyisiko tasta jotain affektien poliittisen kulttuurin lahtokohdaksi?