Date: Mon, 17 Oct 1994 22:06:02 -0500 (CDT) From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: H-verkko <H-VERKKO@sara.cc.utu.fi> Subject: Re: Narratiivisuuden vaistamattomyys?
On Mon, 17 Oct 1994 HANRUONA@FIRIEN.BITNET wrote:
>
> Minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, että Heikillä ovat narratiivisuudet ja
> kausaalisuudet pahasti sekaisin. Mitä hemmettiä se narratiivi oikein on, jos se
> ei sisällä kausaaliväitteitä? Joko eksplisiittisiä tai implisiittisiä.
Missa mina olen vaittanyt, etta narratiivi ei sisalla (tai voi sisaltaa) kausaalivaitteita? Viimeisessa sanomassani eksplisiittisesti kun juuri sanoin, etta historioitsijat kayttavat myos narratiiveja, jotka implikoivat kausaalivaitteen tai kausaalivaitteita. Tatahan se Sommen esimerkki juuri tarkoitti!
> Ja n:nnen kerran Saksan pääesikunnan päätöksellä ja Sommen taistelulla voi
> tosiaan olla kausaalinen yhteys (eli päätös varmaan kuitenkin oli
>syyperäisesti taistelun esiintymiseen vaikuttava tekijä) ilman että asiaan tarvitsee sotkea
> mitään yleisiä universaalisia lakeja.
Juuri nain. Kausaalinen yhteys on tassa singulaarinen. Tatahan mina sanoin. Sanoin myos, etta singulaarinen kausaliteetti on liian tiukka: se ei salli yleiskasitteiden luontia. Ja kuitenkin historiat ovat tietynlaisia kokonaisuuksia aivan kuin ne olisivat tietyn yleiskasitteen hallitsemia. Ja kuitenkaan ne eivat sita ole, eivatka edes singulaaristen kausaaliketjun yhdistamia. Kausaliteetin puolustuksesi ei ole oikein uskottava toisessakaan mielessa. Tarkoitatko, etta historiankirjoituksessa tai missa tahansa ihmistieteellisessa tekstissa ei olennaisesti kayteta muita kuin kausaalivaitteita asioiden selittamisessa tai ymmarrettavaksi tekemisessa. En oikein nae mielta tallaisessa monistisessa ohjelmassa.
Kaksi lyhytta huomautusta. Ensinnakin historiankirjoituksessa on perinteisesti (aina 1800-luvun alusta lahtien) tehty ero asioiden selittamisen ja esittamisen valilla. Edellinen on meille ainakin tietyssa mielessa yksiselitteinen (ainakin voimme kiistella siita). Jalkimmainen taas on epaselva. Yhteiskuntatieteissa kasite on kaiketi taysin tuntematon. Historiassa se tarkoittaa selitettyjen tosiasioiden jarjestamista ymmarrettavaksi kokonaisuudeksi. W.B. Gallie puhuu historioitsijan tuottaman tekstin seurattavuuden ehdoista ja tarkoittaa juuri esittamista. Varsinkin anglosaksisessa kulttuurissa tama on aina ymmarretty pelkastaan esteettiseksi kysymykseksi. Saksalaisessa perinteessa (Droysen, Rusen, Ankersmit) esitys sen sijaan on ymmarretty kognitiivis-pragmaattiseksi aspektiksi historiankirjoituksessa. Juuri tama on se konteksti, jossa narratiivi tulee kiinnostavaksi.
Toiseksi. En ole samaa mielta kanssasi kausaaliketjun (K) ja narratiivin (N) valisesta suhteesta. Ei jokainen N implikoi K:ta. On myos selvasti sellaisia narratiiveja, joista puuttuu kausaaliketju. Esa Itkosen kielitieteen universaalihistoria on hyvinkin tallainen. Sen sijaan haluaisin vaittaa, etta jokainen kausaaliketju edellyttaa narratiivin. Mm. Baumgartnerilla on teoria siita, etta kontinuiteetti ajassa ja paikassa luodaan kertomuksellisesti. Vasta tallaisen kontinuumin synnyttya tulee mahdolliseksi selittaa tapahtumia kausaalisesti. Kiinnostava kysymys on, miten tama kontinuiteetti (voidaan kai puhua myos identiteetista) oikein luodaan.
Heikki Lempa