Re: aika?

Hannu Salmi (hansalmi@utu.fi)
Mon, 16 Jan 1995 12:59:24 -0800 (PST)


Date: Mon, 16 Jan 1995 12:59:24 -0800 (PST)
From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi>
To: h-verkko@sara.cc.utu.fi
Subject: Re: aika?

En ole vastannut Laurin ja Ryhma-X:n aikakontribuutioon, kun olen odotellut, tulisiko muita kommentteja. Vastaan nyt kuitenkin muutamaan kohtaan. Tunnustan kuitenkin, etta minun on vaikea keskustella rakentavasti, koska liikun ajassa aika sekavasti eika pohdinnoille kaiken lisaksi ole ollut riittavasti aikaa...

> Juuri t{t{ yhteis|llisyyden vaikutusta tarkoitimme kirjoittaessamme
> yksil|llisten aikojen intersubjektiivisesta suhteuttamisesta. T{m{n
> suhteuttamisen sanoimme tapahtuvan "mitattavan", "objektiivisen",
> "kronologisen" tai "kosmologisen" ajan kautta. Ehdotimme n{iden
> tarkoittavan k{yt{nn|ss{ samaa asiaa. Halusimme korostaa t{m{n aikatason
> sopimuksenvaraisuutta emme "objektiivisuutta".

Minusta tuntuu riittamattomalta ajatella, etta yksilollisten aikojen intersubjektiivinen suhteuttaminen tapahtuisi yksiselitteisesti "mitattavan" ajan kautta. Intersubjektiivisuus ei edellyta mittaamista luonnontieteel- lisessa tai kosmologisessa mielessa. Esimerkiksi omaa elamanhistoriaani ajatellessani tormaan usein tilanteeseen, ettei kokemuksille tai musitikuville loydy "mitattavaa" kiinnekohtaa. Aika ennen koulun- kaynnin alkua oli tietylla tavalla ajatonta, kalenteritonta ja kellotonta. Tietysti voidaan kysya, onko noiden vuosien tapahtumien ajallisella jarjestyksella edes mitaan merkitysta, mutta usein 'ajoitus' kuitenkin loytyy keskustelemalla sukulaisten tai perheen- jasenten kanssa. Yleensa silloin loytyy kiinnekohta perhetapahtumien, haiden ja hautajaisten, "kalenterista". Tama sosiaalinen kalenteri on intersubjektiivinen, mutta ei "objektiivinen". Ei ole yhta sosiaalista kalenteria vaan useita.

> N{hd{ksemme myyttien (myyttinen?) aika on yksi yhteis|llisen ajan muoto,
> joka voidaan kokea subjektiivisesti. Onko "myyttinen" aika mielest{si
> v{ltt{m{tt{ syklist{?

Ei ehka valttamatta, mutta se vain juolahti mieleen aloituspuheenvuorostanne, josta ehka jotenkin tuli lineaarinen vaikutelma. Mutta eiko toisaalta myyttista aikaa usein luonnehdita juuri sykliseksi. Myyttista aikaa on kuvattu tiettyjen arkkityyppien tai rakenteiden sykliseksi toistu- miseksi. Tulee mieleen oma harrastukseni kohde Richard Wagner, joka naki historian tiettyjen myyttisten prototyyppien toistumisena (eri- tyisesti kirjoituksessa "Die Wibelungen. Weltgeschichte aus der Sage").

> Historiallisen anakronismin ajatus edellytt{{ mahdollisuutta astua oman
> ajattelun, esimerkiksi oman aikak{sityksen, ulkopuolelle. Jos kykenemme
> t{h{n ja j{t{mme sen tekem{tt{ on kyseess{ esitt{m{si kaltainen projisointi.

Tata en oikein ymmarra. Kohta taidamme palata muutaman kuukauden takaiseen historismi/relativismi-keskusteluun...

Ajatus historiallisesta anakronismista (siis se etta voimme kuvitella historiallisia anakronismeja olevan olemassa) on kiinnostava, koska historioitsijoiden kielenkaytossa "anakronismi" tai "projektio" tarkoittavat usein, etta historioitsija on tehnyt "virheen". Tamahan tietysti liittyy historistiseen ajatukseen siita, etta tutkimuksen ideaalina on tyo, jossa ei ole "projektioita". Ideaalina on siis se, etta tutkija kykenisi todella astumaan omien kasitystensa (myos aikakasityksensa) ulkopuolelle ja 'olemaan projisoimatta', tekematta "anakronismin" kaltaisia virheita. Itse en tietenkaan usko, etta tallainen omien kasitysten ulkopuolelle astuminen olisi mahdollista. Olen samaa mielta kanssanne siita, etta historiallisen anakronismin ajatus edellyttaa ajatusta siita, etta omien kasitysten ulkopuolelle astuminen on mahdollista. Mutta metafora tutkimuksesta "poistumisena" tai "astumisena jonnekin menneeseen" on jotakin jota en voi hyvaksya. Itse pidan historiantutkimusta keskusteluna menneen kanssa, prosessina, jossa omat kasityksemme kayvat keskustelua menneisyyden kasitysten kanssa. Tassa suhteessa nakemyksemme taitavat olla hyvin lahella toisiaan?

> > Tuntuu silta, etta erottelu subjektiiviseen ja yhteiskunnalliseen
> > aikaan ei sovi esimodernin ajan ja ajantajun tarkasteluun.
>
> Asiallinen havainto. Mit{ mielt{ olette, muut?

Muut eivat ole tahan reagoineet, joten jatkan vahan viela. Tarkoitin lahinna vain sita, etta erottelu subjektiiviseen ja yhteisolliseen aikaan kantaa sisallaan sellaisia kasityksia yksilosta ja yhteisosta, joiden historiallisuudesta kannattaa olla tietoinen. Loppujen lopuksi kaikki riippuu siita, milta kannalta lahestymme kysymysta ajasta tai ajoista. Kysymystahan voi tarkastella filosofisesti, niin kuin te olette tehneet piirissanne ja se on OK. Toinen kysymys on, mika naiden pohdiskelujen merkitys on kaytannon tutkimuksessa. Tama nakokulmahan vilahti Jarin artyneessa kommentissa. Ja sekin on nakokulmana yhta OK. Se, mika minua itseani kiinnostaa, olisi naiden kahden nakokulman yhdistaminen.

Varmasti aikakasitysten kohdalla tutkijan ja tutkimuskohteen horisontit ajautuvat kiinnostavasti keskusteluun. Millaisissa kysymyksissa tutkittavan ajanjakson kasitykset ajasta ja ajallisuudesta on otettava huomioon? Miten ne poikkeavat omistamme? Luin muutama vuosi sitten Rudolf Wendorffin kirjan Zeit und Kultur. Geschichte des Zeitbewusstseins in Europa (1980), jota suosittelen lampimasti. Jotenkin minusta tuntuu, etta tutkimuksessa menneisyyden aikakasitykset ovat olleet relevantisti lasna vain silloin, kun niita on nimenomaisesti tutkittu. Se on minusta outoa. Ajatellaanpa vaikka lukemisen historiaa, joka on ollut yksi viime aikojen kiinnostavimmista jutuista. Lukeminen on aina ajallinen prosessi, jossa kerronnan aika ja kertomuksen aika kohtaavat. Eiko esimerkiksi 1700-luvun lukukulttuurin kohdalla olisi pyrittava keskusteluun myos 1700-luvun aikakasityksen/kasitysten kanssa?

No niin, nyt paadyn umpisolmuun. "Time after Time". Jatkan myohemmin lisaa.

Terv. Hannu